Päivämäärä: 3.4.2020
Tassu -valmisanturamuotti on nopea, helppo ja kustannustehokas ratkaisu vahvan ja toimivan perustuksen toteuttamiseksi. Valmiiksi perusraudoitetun 5 metriä pitkän ja vain 20 kg painavan muotin avulla rakennuksen antura on mahdollista tehdä ja valaa valmiiksi päivässä.
Nopea ja helppo
Tassu-valmisanturamuotti on helppo työstää, eikä asennuksessa tarvita erityisosaamista. Perusraudoitetut muotit ovat keveitä liikutella. Muottiin on tarvittaessa helppo asentaa lisäraudoitus ja valu voidaan toteuttaa jo samana päivänä. Valettua muottia ei tarvitse purkaa.
Ei purkujätettä
PE-muovikalvolla laminoidusta teräslankaverkosta valmistettu anturamuotti soveltuu ympärivuotiseen rakentamiseen. Nopean asennuksen ja valmiin perusraudoituksen ansiosta kustannusten arvioiminen on helppoa ja sen avulla voidaan saavuttaa merkittäviäkin säästöjä. Huomattava säästö syntyy myös siitä, ettei Tassua käytettäessä synny lainkaan rakennus- tai purkujätettä.
Perusvälineet riittävät
Asennusvaiheessa ei tarvita erikoistyökaluja. Muottien leikkaamiseen soveltuvien voimasaksien lisäksi tarvitaan vain sidelankaa ja sidontakoukku muottien yhdistämiseksi.
Selkeät ohjeet apuna
Muottien mukana tulee yksityiskohtainen ja selkeä työohje, jossa käydään läpi erilaisten liitosten ja päätykappaleiden tekeminen. Työohje soveltuu niin ammatti- kuin omatoimirakentajalle.
Valu normaaliin tapaan
Kun muotit ovat paikoillaan, niihin asennetaan tarvittaessa lisäraudoitus. Muottien valu suoritetaan tämän jälkeen pumppuvaluna. Sokkelin rakentaminen voidaan aloittaa heti kun betoni on kovettunut
Tutustu Lammi Tassu-valmisanturamuotin käyttöön ja tuotevalikoimaan www.lammi.fi/tassu