Vihersuunnitelma säästää rahaa ja vaivaa

Päivämäärä: 9.8.2021

Huolimattomasti toteutettu vihersisustus voi olla yllättävä rahasyöppö, jos kasvit eivät viihdykään tilassa, ruukut eivät olekaan vesitiiviitä, kasveja on tilaan suhteutettuna liikaa tai liian vähän tai vihersisustus ylipäätään ei paranna tilan viihtyisyyttä toivotulla tavalla. Aivan kuten talokaan ei rakennu ilman arkkitehtiä, ei laadukas vihersisustuskaan synny ilman ammattilaista. Kun haluat kestävän ja järkevästi toteutetun vihersisustuksen, tulee liikkeelle lähteä vihersuunnittelusta.

Tilatessasi vihersuunnittelun InnoGreeniltä, saat sparrausta ja tukea visiollesi, uusia ideoita sekä kattavan suunnitelman vihersisustuksen toteuttamiseen. Vihersuunnitteluun sisältyy alkukartoitus, luonnosehdotus, lopullinen toteutussuunnitelma sekä työselostus havainnekuvineen. Kokonaisvaltaisen suunnitelman avulla saat pyydettyä tarkan kustannuslaskelman vihersisustuksen toteuttamiselle.

Huolellisesti laaditusta vihersuunnitelmasta hyötyvät myös arkkitehdit sekä rakennuttajat. Kun vihersuunnittelu aloitetaan projektin alkuvaiheessa ja tilaratkaisut suunnitellaan yhdessä arkkitehtien, sisustussuunnittelijoiden ja rakennuttajien kanssa, syntyy mahdollisimman näyttävä ja tilaan parhaiten sopiva vihertoteutus.

Alkukartoituksessa käydään yhdessä läpi tilat ja toiveet, joiden pohjalta hahmotellaan toimenpiteet tilojen viihtyisyyden kohentamiseksi. Suunnittelijamme tutustuu tilojen olosuhteisiin, ottaa tarvittavat mitat ja kertoo vihersisustuksen mahdollisuuksista. Suunnittelua ohjaa myös vihersisustukseen käytettävissä oleva budjetti.

Luovat ideat ja tilan olosuhteet ohjaavat suunnittelun kulkua. Esimerkiksi arkkitehtuuri, kaluste- ja materiaalivalinnat sekä valon määrä ja suunta vaikuttavat vihersuunnittelijan kehitysideoihin. Myös yrityksen brändillä ja arvoilla on suuri merkitys, mutta ennen kaikkea kuuntelemme asiakkaan toiveita sekä visioita ja ideoimme keinoja niiden toteuttamiseksi.

Työselostuksessa ilmenee toteutuksen osa-alueet tuotetietoineen. Jokainen ehdotuksemme on tarkoin räätälöity asiakkaan tarpeet huomioiden. Toteutuksen eri vaiheita ovat muun muassa heti toteutettavat ratkaisut ja jatkossa huomioitavat toimenpiteet sekä täydennykset. Pyrimme aina tarjoamaan mahdollisimman ekologisia ratkaisuja, joiden avulla vihersisustuksesta on iloa vuosiksi.

Vihersuunnitteluun kuuluu lisäksi havainnekuvat, jotka helpottavat ideoiden ja tiedon jakamista sekä lopullisen kokonaisuuden hahmottamista. Suunnitelma viimeistellään tuoteluettelolla kuvineen. Lopullisen suunnitelman sekä tuoteluettelon pohjalta voidaan laskea tarkka kustannuslaskelma vihersisustuksen toteuttamiselle ja ylläpidolle.

Vihersuunnittelu sisältää:

  • Suositukset kasvivalinnoista tila, huolto ja ylläpito huomioiden
  • Kasvien sijoittelu: tilan käyttö, brändi, ekologisuus ja viihtyisyys
  • Ruukkujen ja viherkasvien oikeanlainen suhde, kuten ruukkujen sekä kasvien oikea koko, turvallisuus ja tilaan sopivuus
  • Toteutussuunnitelma, työohje ja tarvittaessa piirustukset mittatilausratkaisuille
  • Lisäksi saat uusia ideoita sekä sparrausta ja tukea visioillesi
  • Oikeanlaisen viherseinän kartoittaminen tilaan

Suunnittelemme useiden vuosien kokemuksella vihreyttä ja persoonallisia ratkaisuja toimitiloihin, myymälöihin, edustustiloihin, messuille sekä muihin vehreyttä kaipaaviin kohteisiin. 

Ota yhteyttä ja kerromme lisää: [email protected]

Referenssihankkeet Innogreen

Helsinki-Vantaan terminaalin laajennus

Helsinki-Vantaan terminaalin laajennus

Laajennus | Vantaa | 400 milj. €

Helsinki-Vantaan terminaali 2:n laajennushanke on merkittävä osa lentoaseman ...

Toimistotalo Swing House Espoo

Toimistotalo Swing House Espoo

Uudisrakennus | Espoo | 20 milj. €

Espoossa sijaitseva Swing House on ultra-moderni toimistorakennus, jossa on j...

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Uudisrakennus | Helsinki | 98,00 milj €

Monimuotoinen ja wau-efektejä sisältävä keskustakirjasto Oodi on arkkitehtoni...

Helsingin kauppakeskus Kaaren uudistaminen

Helsingin kauppakeskus Kaaren uudistaminen

Sisp. korjaus | Helsinki | 5 milj. €

Vuonna 2013 valmistunut Kauppakeskus Kaari sai elokuun lopussa 2017 uuden sis...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje