Turvallinen pinnoite on myös ympäristöystävällinen

Päivämäärä: 10.5.2023

Kestävässä rakentamisessa kiinnitetään huomiota sekä käytettäviin materiaaleihin että työskentelytapoihin.

– Kun kehitetään käyttäjille ja ympäristölle turvallisia tuotteita, tavoitteena pitää olla, että ei heikennetä tuote­ominaisuuksia. Kun perinteisten raaka-aineiden käyttäminen rajoittuu ja osin estyy, haasteena on löytää korvaavia aineita, joilla päästään loppu­tulokseen, jossa vanhat hyvät tuote­ominaisuudet ovat yhä tallella, kertoo Build Care Oy:n toimitusjohtaja Jarno Kontio.
 

Build Care Oy:n toimitusjohtaja Jarno Kontio.
 

– Esimerkiksi siirtyminen kaksikomponenttisista pinnoitteista liuotteettomiin yksikomponenttisiin tuotteisiin edistää kestävää rakentamista. Sen lisäksi, että pienennetään tarpeettoman jätteen määrää ja nopeutetaan työskentelyä, vähennetään altistumista haitallisille kemikaaleille. Esimerkiksi isosyanaatti leviää ilmaan, jolloin myös muut työmaalla olevat sekä lähistöllä olevat sivulliset altistuvat. Vaikka kaikkein kriittisin altistus tapahtuukin päivittäin työtehtävien puitteissa, Kontio jatkaa.
 

Yksikomponenttisen ElaProofin kehitystyössä on pyritty helppokäyttöisyyteen ja hukkamateriaalin minimointiin.
 

24.8.2023 jälkeen työnantajan on varmistettava, että di-isosyanaatin käyttäjät ovat suorittaneet turvallista käyttöä koskevan koulutuksen. Kemikaalitoimittajien on pitänyt jo helmikuusta lähtien varmistaa, että vastaanottaja saa tiedon koulutusvaatimuksesta ja pakkauksessa on maininta ”24. elokuuta 2023 alkaen edellytetään asianmukaisen koulutuksen suorittamista ennen kuin teollisuus- tai ammattikäyttö sallitaan.”

Onneksi saatavilla on vaihtoehtoinen turvallinen tuote.

Tiesitkö, että ElaProof on täysin isosyanaatti vapaa tuote ja siten turvallinen asukkaille ja pinnoittajille! 

Vesiohenteinen on turvallinen ympäristölle ja asentajalle

Ekologiset ja vesipohjaiset ElaProof-pinnoitteet perustuvat laajamittaiseen ja jatkuvaan tuotekehitykseen. Elastinen ElaProof luo vesitiiviin ja pitkäikäisen suojakerroksen useimmille rakennuspinnoille sisällä ja ulkona.

– Kestävää kehitystä on myös turhan purkamisen välttäminen. Esimerkiksi tiiviillä pinnoitteella voidaan vuotavan tai muuten käsittelytarpeessa olevan pelti- tai huopakaton elinikää jatkaa kymmenestä viiteentoista vuotta. Samalla saadaan katon ulkonäkö kuntoon, Kontio muistuttaa.

ElaProof-tuote on turvallinen ja helppo käyttää niin uudisrakennus- kuin saneerauskohteissakin.

  • Yksikomponenttinen vesiohenteinen tuote on optimoitu aiheuttamaan mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle, käyttäjälle ja työkohteen läheisyydessä oleskeleville tai liikkuville henkilöille.
  • Liuotinvapaa pinnoite ei ärsytä iholla eikä hengitettynä, joten käytönaikainen suojaustarve on pienempi.
  • Tuotteen viskositeetti ja yksikomponenttisuus mahdollistavat samassa työajassa suuremman pinta-alan tai juoksumetrien pinnoittamisen.

Lue lisää käyttövalmiista isosyanaattivapaasta ElaProof-pinnoitteesta www.elaproof.com. Kotimaisia ElaProof-tuotteita voidaan käyttää Joutsenmerkityissä rakennuksissa.

Referenssihankkeet Build Care Oy

Puutarhurinkuja 7, Sipoo

Puutarhurinkuja 7, Sipoo

Sipoo

Asunto Oy Sipoon Pisaborg Bostads Ab, Puutarhurinkuja 7, kohde sijaitsee Sipo...

As. Oy Speranski, Merikatu 27-29

As. Oy Speranski, Merikatu 27-29

Helsinki

Tämä upea arvokohde As. Oy Speranski, Merikatu 27-29 on Helsingin Eirassa on ...

Lahden Kansanopiston peltikaton pinnoitus

Lahden Kansanopiston peltikaton pinnoitus

Lahti

Pinnoittamalla ElaProofilla yrittäjä Tom Vasara säästää kymmeniä tuhansia euroja

Kattojen kunnostus

Kattojen kunnostus

Kattojen kunnostuksella saa lisää käyttöaikaa nykyiselle vesikatolle.

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje