Päivämäärä: 23.8.2023
Miten esitellä vuosia kestänyt mittava rakennushanke nopeasti ja vaikuttavasti – vastauksena on timelapse. Raksakameran Timelapse-palvelu on erikoistunut tuottamaan videoita, joissa kohdetta kuvataan kuukausien tai vuosien ajan. Materiaalista koostetaan esittelyvideo, joka sopii muun muassa markkinointiin, esittelyyn ja koulutukseen.
Timelapse-videot ovat nopeutettuja videoita, joissa yhteen sekuntiin on tiivistetty tunteja tai päiviä. Ne kertovat rakennustyömaan edistymisestä, mutta myös kaupungin tai alueen kehityksestä.
Raksakameran timelapse-kamerat ja kuva-algoritmit ovat huippuluokkaa. Kamerat toimivat itsenäisesti ja kestävät Suomen vaihtelevat sääolosuhteet.
Kuvamateriaali tallentuu Raksakameran pilvipalveluun. Asiakas voi seurata tallenteita nettiselaimella ja hyödyntää niitä monella tapaa kuvauksen aikana.
Rakennushankkeen valmistuttua Raksakamera toteuttaa kuvamateriaalista asiakkaan tilauksen mukaisesti laadukkaan esittelyvideon. Editoinnissa esimerkiksi valitaan materiaalin parhaat palat, lisätään muuta kuva- ja videomateriaalia sekä musiikki.
Raksakameran tuottama timelapse-video on puolestaan esittelyvideota kevyempi vaihtoehto. Timelapse-video sisältää kuvia tasaisesti valitulta ajanjaksolta. Videon voi koostaa myös tietystä työvaiheesta, kuten purusta tai julkisivun toteutuksesta.
Raksakameran Timelapse-tuotteisiin lukeutuvat myös muun muassa timelapse-raakamateriaali, jossa kuvamateriaalista koostetaan pitkä videotiedosto, sekä kuva-arkisto, jossa osa alkuperäisistä kuvista toimitetaan käsittelemättöminä arkistointia varten.
1) Tehokas markkinointiväline
Timelapse-video esittelee pitkänkin rakennushankkeen edistymisen lyhyessä ajassa ja on tehokas markkinointiväline sekä auttaa havainnollistamaan projektin etenemisen.
2) Työmaan seuranta ja arviointi
Kuvamateriaali helpottaa työn etenemisen seurantaa ja auttaa projektin valvonnassa. Paikan päällä tehtävien tarkastuksen tarve vähenee ja ongelmiin voidaan puuttua nopeasti.
3) Hankkeen dokumentointi
Toimii loistavana dokumentointivälineenä. Materiaalia voidaan käyttää muun muassa koulutukseen ja mahdollisissa kiistatilanteissa toteutuksen laadun tarkasteluun.
4) Avoin ja luotettava viestintä
Rakennustyömaan edistymisestä kertova kuvamateriaali parantaa avoimuutta sekä lisää luottamusta sidosryhmien välillä.
Tuote: Raksakamera markkinoijalle
Tuote: Raksakamera rakennuttajalle
Tuote: Raksakamera rakennuttajalle
Tuote: Raksakamera Urakoitsijalle