Päivämäärä: 31.5.2023
Knauf Oy uutisoi vuoden 2022 vaihteessa 15 miljoonan euron investointihankkeestaan kipsilevykuivurinsa sähköistämiseksi. Projekti, jonka on määrä valmistua vuoden 2024 aikana, on osa hankekokonaisuutta, jonka avulla Knauf konserni tavoittelee Scope 1 -päästöjensä puolittamista. Itse sähköistysprojektin tavoite on puolestaan korvata vuositasolla noin 35 000 megawattitunnin verran nestekaasuun perustuvaa energiantuotantoa sähköenergialla.
Rakennusalan haastava ilmapiiri pakottaa rakennuttajat punnitsemaan tarkasti jokaisen rakennusosan käyttöä hankkeissaan. Vähäpäästöiset rakennusmateriaalit näyttelevät tärkeää roolia myös hankkeiden rahoituksen hinnan osalta. Vihreät lainat ja vastuullisuuteen linkitetyt lainat (sustainability-linked loans) ovat esimerkkejä korkotasoltaan edullisemmista rahoitusinstrumenteista, joiden kautta Knauf Oy:n halukkaat asiakkaatkin pääsevät hyötymään yrityksen päättäväisestä vastuullisuustyöstä.
Tyypillisesti tavallista markkinaehtoista lainaa halvemman vihreän lainan saadakseen, rahoitettavan kohteen on täytettävä asetetut ympäristökriteerit. Vastuullisuuteen linkitetyn lainan hinta puolestaan riippuu siitä, pääseekö lainanottaja vastuullisuustavoitteisiinsa. Pankit myöntävät mainittuja kestäviä rahoitusinstrumentteja omasta taseestaan edistääkseen sekä omia, että asiakkaidensa vastuullisuustavoitteita. (Työ- ja Elinkeinoministeriön julkaisuja 2022:41). Knauf Oy:n toimitusjohtaja Pekka Torikka alleviivaakin projektin vaikutuksia yritysten asiakkaiden keskuudessa: ”Olemme enemmän kuin tyytyväisiä voidessamme vastata ekologisesti kestävien tuotteiden kasvavaan kysyntään ja auttaa näin myös asiakkaitamme saavuttamaan omat ympäristötavoitteensa”.
Knauf Oy:n Kankaanpään tehtaanjohtaja Olli Santahuhta on tyytyväinen projektin etenemiseen ”Sopimukset on allekirjoitettu sekä kuivuri- että vastustoimittajan kanssa ja projektille on palkattu johtaja. Toimittajien kanssa kokoustetaan aiheen tiimoilta viikoittain alustavan projektiaikataulun puitteissa. Tämän lisäksi käynnissä ovat kilpailutus sähköinfran rakentamiseksi ja neuvottelut sähköliittymäsopimukseen liittyen. Vielä vuoden 2023 aikana on tarkoitus allekirjoittaa sopimus sähköliittymästä, tuoda tontille sähköjohto ja rakentaa vastushuone. Myös asiakastoimitukset on luonnollisesti suunniteltava huolellisesti vaihdoksen ajaksi”.
Knauf Oy:n vastuullisuusstrategian keskeinen keihäänkärki on fossiilisista polttoaineista irtaantuminen ja tuotannon sähköistäminen. Vaikka kuivuri-investointi onkin Suomen maayhtiön kannalta mittava projekti, on se kuitenkin vain yksi Knauf Oy:n useista vastuullisuushankkeista. Esimerkiksi Vatajankosken Sähkö Oy:n kanssa vuodesta 2020 käynnistetty kiertotaloushanke kierrättää Knaufin kipsilevytehtaan hukkalämmön kaukolämpöverkkoon. Lisäksi vastuullisuushankkeiden joukossa on lukuisia pienempiä, mutta yhtä lailla tärkeitä hankkeita, kuten vähennykset puhtaan veden käytössä ja jätteessä, sekä henkilöstön työsuhdepolkupyöräetu.
Tuote: Laastit ja lattiatasoitteet
Tuote: Akustiikkatuotteet
Tuote: Aquapanel
Tuote: Akustiikkatuotteet