IN-DRÄN 40V. JUHLAVUOSI

Päivämäärä: 10.4.2018

Alkuperäinen biomoduuli - moniin jäteveden käsittelytarpeisiin

Alkuperäisenä moduulituotteena IN-DRÄN:in historia on merkittävästi kilpailevia tuotteita pidempi. Pohjois-Amerikassa tuotteen asennukset alkoivat jo vuonna 1978 ja laajamittainen markkinointi 1986. Pohjoismaissa IN-DRÄN on ollut vuodesta 1990 ja Suomessa 2000 vuodesta alkaen. Kohteiden määrä pohjoismaissa on 60000:n järjestelmän luokkaa, Pohjois-amerikassa puolestaan jo satojatuhansia. Elinkaari järjestelmälle on jopa 20-30 vuotta. se ei ole arvio vaan perustuu käyttökokemukseen. Hyvät keksinnöt kestävät aikaa ja ovat yksinkertaisia toteutukseltaan

IN-DRÄNin toiminnan perusta on laajan biokerroksen yhdistäminen hyvään hapen saantiin. Orgaanista-ainetta hajoittaville bakteereille tulee olla mahdollisimman hyvät edellytykset toimia. Kun olosuhteita biologiselle puhdistukselle näin parannetaan pienenee puhdistuskentän pinta-alan tarve oleellisesti, kun mikrobitoiminta tehostuu. Järjestelmä on huolloltaan yksinkertainen ja toiminnaltaan varma. Jätevesien puhdistus pysyy hyvällä tasaisella tasolla kausittaisista käyttökatkoksista tai kuormitusvaihteluista huolimatta.

IN-DRÄN soveltuu niin pieniin mökkijärjestelmiin kuin useiden kiinteistöjen tai muulla tavalla suurempien kohteiden tarpeisiin. Moduulista kun on kyse niin voi jätevesien käsittelyjärjestelmän kapasiteettiä kasvattaa moduuli moduulilta 125l/vrk tarkkuudella. Suurten kohteiden konseptin nimi on IN-DRÄN Max. Max konseptissa mitoitamme alkutietojen perusteella järjestelmän puolestanne. Teemme periaate piirroksen mitoituksen pohjalta dwg- tai pdf-muodossa sekä annamme budjettitarjouksen projektin budjetointia varten.

Tutustu myös kolmannen sukupolven IN-DRÄN tuotteisiin Biosuodatin 5een suodatuspuolella ja IN-DRÄN Plus imeytykseen. Ne ovat täysin sorattomia vaihtoehtoja - jopa säiliöiden asennussoran saa nyt jättää pois. Asennus näissä kokonaisuuksissa on siis entistä helpompaa. Entistä vaativammat asennuskohteet ja pienemmät tilantarpeet on mahdollista toteuttaa passiivisella tekniikalla. Kenenkään ei tarvitse joutua harrastamaan jäteveden käsittelyä vapaa-ajallaan.

IN-DRÄN JUHLAVUOSI SKABA

Kevät lähestyy kohisten ja jätevesisesonki siinä samalla. IN-DRÄN-moduulien ensi asennuksesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 40 vuotta ja juhlistamme sitä kilpailulla, jossa voit päästä mukaamme juhlimaan hyvässä porukassa tätä saavutusta.

Metallica, yksi maailman suosituimpia rock-bändejä, päättää Worldwire kiertuekokonaisuutensa Suomeen kahteen Hartwall areenan keikkaan.

Keikoista molemmat myytiin loppuun jo viime syksynä, meillä kuitenkin voi olla lippu juuri sinulle kiertueen päätökseen.

Voit päästä seuraamaan keikkaa tarjoilujen kera aitioomme kertomalla oman mielipiteesi tästä aikaa hyvin kestäneestä jätevedenkäsittelyn konkarista.

Voit osallistua kilpailuun alla olevasta linkistä.
http://pro.fann.se/pdf/in_dran_metallica.pdf

FANN on mukana seuraavilla messuilla. Tervetuloa tutustumaan tuotteisiimme.

6.4 - 8.4.2018. Mökki & Meri 2018, Turku
12.4 – 15.4.2018 Omamökki messut, Helsinki
28.4 - 29.4.2018 Piha, puutarha ja rakennusmessut, Pori
4.7- 7.7.2018 OKRA maatalousnäyttely, Oripää

Referenssihankkeet Rosla Finland Oy

Roslagen WC Mäntsälän Hunttijärvellä sijaitsevalla kesämökillä

Roslagen WC Mäntsälän Hunttijärvellä sijaitsevalla kesämökillä

Mäntsälä

Asiakaskertomus, Roslagen WC "Rakensin kesämökin Mäntsälään Hunttijärven ...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje