Tavallinen vesivessa on iso ja haastava projekti

Päivämäärä: 31.1.2023

Perinteinen vesi-wc on tuttu ja turvallinen vaihtoehto, mutta mitalilla on myös kääntöpuolensa. Jätevesisäiliöiden ja putkistojen asennus vaatii tontilla varsin raskaita kaivuutöitä ja puuston poistoa, kivikkoisemmalla tontilla myös louhintaa. Usein mökkitontti on asennustöiden jälkeen siedettävän näköinen vasta parin-kolmen vuoden päästä.

Vesivessa käyttää jokaisella huuhtelukerralla litrakaupalla vettä - yksi huuhtelu on noin viisi litraa, mikä tietää jätevesisäiliön tiheää tyhjennystahtia ja samalla kustannuksia. Esimerkiksi 5 000 litran umpisäiliöön mahtuu noin 700 huuhtelua, jonka jälkeen kutsuttava loka-auto. Säiliön tyhjennyskustannukset ovat usein yli 200 euroa ja saarikohteissa jopa 600-800 euroa.

Lisäksi vesivessa vaatii kunnallistekniikan ulkopuolella kunnollisen porakaivon, josta riittää vettä myös mökkitalouden muihin tarpeisiin. Kuivempina kesinä ja kaivon ehtyessä edessä on jälleen uusia haasteita. Talvella on lisäksi huomioitava jäätymisriskit.


Huoleton Roslagen alipaine-wc säästää rahaa, vettä ja ympäristöä

 

Junista ja risteilijäaluksista tuttu alipaine-wc tarjoaa vesivessan käyttömukavuuden myös siellä, missä se ei ole perinteisellä tekniikalla edes mahdollista. Imun avulla jätevettä voidaan kuljettaa putkistossa myös ylämäkeen.

Roslagen-alipainevessa kuluttaa vettä vain 0,5 litraa huuhtelua kohden ja vesi varastoidaan umpisäiliöön. Ainoaksi huoltokuluksi jää säiliön tyhjennys, joka on edessä noin 4000 – 5000 huuhtelun jälkeen – ympärivuotisessa käytössä noin kerran vuodessa. Käyttökustannuksia syntyy vain loka-autotyhjennyksestä eli noin 200 euroa. Sähkön kulutus tuhatta huuhtelua kohden on noin 1,0 euron luokkaa.

Ero perinteiseen vesivessaan on Roslagenin eduksi helposti useita satoja ja parhaimmillaan yli tuhat euroa vuodessa. Eli kyse on todella tuottavasta sijoituksesta, joka säästää selviä euroja jokaisella huuhtelukerralla.

 

Lisää tuotteesta Roslagen WC- järjestelmä

Roslagen WC- järjestelmä

Alipaine-WC omakoti- ja vapaa-ajan kiinteistöille Roslagen WC-järjestelmän käyttö ei vaadi opettelua uusille tavoille. Se toimii aivan kuin normaali WC, ainoastaan tekniikka eroaa. Jokaisen huuhtelun yhteydessä viemäriputkisto tyhjenee täysin märkäimurin avulla, WC-vedet imeytyvät umpisäiliöön. Alipainetekniikan ansiosta veden kulutus vähenee huomattavasti ollen huuhtelua kohden ainoastaan noin 0,5 litraa. Tämä on erittäin pieni määrä verrattuna normaaliin säästeliäästi vettä käyttävään WC-istuimeen, jonka kulutus on 3 - 6 litraa per huuhtelu. Tuloksena on harvemmat umpisäiliön tyhjennysvälit, joka merkitsee kustannusten ja ympäristön säästöä.

Esitteet ja ohjeet

Esitteet ja ohjeet

Tutustu esitteisiin ja ohjeisiin.

Lue lisää

Ota yhteyttä

Roslagen alipaine wc-järjestelmä (DWG)

Lue lisää

Roslagen alipaine wc-järjestelmä (PDF)

Lue lisää

Roslagen mökki 900 litran säiliöllä
Roslagen mökki 900 litran säiliöllä

Referenssihankkeet Rosla Finland Oy

Roslagen WC Mäntsälän Hunttijärvellä sijaitsevalla kesämökillä

Roslagen WC Mäntsälän Hunttijärvellä sijaitsevalla kesämökillä

Mäntsälä

Asiakaskertomus, Roslagen WC "Rakensin kesämökin Mäntsälään Hunttijärven ...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje