Päivämäärä: 11.11.2024
Monesti ajatellaan, että älykkäät ja energiatehokkaat vedenmittausratkaisut ovat suuria investointeja taloyhtiöille – kuten esimerkiksi putkiremontti. Todellisuudessa markkinoilla on tarjolla edullisia kotimaisia ratkaisuja, joiden avulla taloyhtiöt voivat parantaa vesitalouden energiatehokkuutta kustannustehokkaasti ja vaivattomasti.
Asuinkiinteistön energiakustannukset kertyvät pääasiassa käyttövedestä, sen lämmityksestä ja jätevedestä. Koska vesi on kallista, on veden säästäminen kannattava energiainvestointi. Älykkäät ja kokonaisvaltaiset vedenmittausratkaisut eivät vain seuraa vedenkulutusta, vaan tarjoavat myös toimintoja, jotka edistävät energiatehokkuutta. Myös valitut vedenmittauspalvelut vaikuttavat positiivisella tavalla järjestelmän elinkaarikustannuksiin. Lainsäädäntö velvoittaa huomioimaan esimerkiksi asukkaiden vesilaskutuksen osana järjestelmän valintaa. Kun vedestä laskutetaan kulutuksen mukaan, laskee se tutkitusti vedenkulutusta peräti 30 prosenttia.
Manuaalinen kulutustiedon siirto laskutukseen on kallista ja aikaa vievää sekä antaa mahdollisuuden inhimillisille virheille. Älykkäät vedenmittausratkaisut mahdollistavat kaiken kulutustiedon siirtämisen automaattisesti rajapintaratkaisujen avulla, jolloin taloyhtiö voi saada vesilaitokselta kulutuksen mukaisen laskun ja laskuttaa asukkaita todellisen kulutuksen perusteella. Tämä mahdollistaa myös automaattisen raportoinnin kiinteistön vedenkulutuksesta kuin erittelyn asukkaalle asunnossa käytetystä kylmästä ja lämpimästä vedestä. Näin tasauslaskutusta ei enää tarvita, ja järjestelmän ylläpito jää toimittajan vastuulle, mikä vapauttaa isännöitsijän keskittymään muihin tehtäviinsä.
Siirtyminen kulutuksen mukaiseen vesilaskutukseen kannattaa oikeudenmukaisuuden vuoksi: asukkaat maksavat vain omasta vedenkulutuksestaan. Tämä kannustaa vähentämään veden käyttöä, mikä näkyy säästöinä kiinteistönomistajalle, taloyhtiölle ja asukkaille.
Suomalaiset ovat tottuneet seuraamaan sähkönkulutustaan ja maksamaan siitä kulutuksen mukaan, mutta harva kiinnittää vastaavaa huomiota veden käyttöön. Yllättävää kyllä, tavallisen perheen suihkussa kuluttama vesi maksaa usein enemmän kuin saunan lämmitys. Keskimäärin suomalainen kerrostaloasuja käyttää noin 130 litraa vettä vuorokaudessa, mutta jokainen voi vähentää tätä määrää helposti jopa kolmanneksen ilman, että elämänlaadusta tarvitsee tinkiä.
30 prosentin vähennys vedenkulutuksessa tuo noin kymmenen prosentin säästön energiankulutuksessa. Tämä säästö on niin merkittävä, että investointi oikeanlaiseen vedenmittauspalveluun kannattaa myös vanhemmissa taloyhtiöissä. Säästöt veden ja energian kulutuksessa pienentävät elinkaarikustannuksia, ja taloudellisten hyötyjen lisäksi myös ympäristö kiittää.
Smartvatten tarjoaa kiinteistöille nykyaikaisen vuotojen analysoinnin ja kattavan yleiskuvan kiinteistöjen vedenkulutuksesta vesimittareiden etäseurannan avulla. Tuomme vedenkulutuksen näkyväksi niin asukkaalle, taloyhtiölle kuin kiinteistönomistajalle. Vuotojen tunnistus ja reaaliaikaset hälytykset sekä raportit ja vertailuanalyysit auttavat kiinteistöjen vesitalouden ymmärtämisessä ja tehostamisessa. Alustaratkaisumme avulla on saatavissa yksityiskohtaista tietoa vedenkulutuksen kustannuksista ja tarjoamme myös arvion kiinteistön vedenkäytöstä aiheutuvien hiilidioksidipäästöistä. Olemme tukenasi aina hankkeen suunnittelusta lopputarkatukseen saakka.
Lue lisää ja ota yhteyttä!
Smartvatten Verto mittaa kunkin huoneiston tai tilan vedenkulutuksen tarkasti ja ajantasaisesti paikantaen mahdolliset vuodot ja huollon tarpeen. Asukkaat voivat tarkkailla vedenkulutustaan Smartvatten Verto -näytön tai mobiilisovelluksen avulla. Tarvittaessa huolehdimme puolestasi myös vesilaskutuksesta ja asiakaspalvelusta.