Päivämäärä: 19.5.2022
Helsingin Mäkelänrinteen Kampuksen liikuntahalli sai julkisivuunsa pistemäisesti kiinnitetyn metalliverkon. Kiinnitysratkaisun ansiosta ylhäältä päin tuleva julkisivuvalaistus näkyy verkossa kauniisti ilman varjoja, ja oikealla limityksellä verkon sisäiset toleranssit on häivytetty taidokkaasti.
Urhea-halli oli logistisesti tarkkuutta ja hyvää suunnittelua vaativa kohde, jossa arkkitehdin visiona oli kevyt metallijulkisivu, johon tulisi taustavalaistus ylhäältä päin. Alupro tuli mukaan projektiin, kun julkisivulle etsittiin sopivaa teknistä ratkaisua ja oikeaa toimittajaa.
Alupro laati ensin digitaalisia ja fyysisiä malleja metalliverkosta ja sen pistemäisestä kiinnityksestä. Juuri verkko valikoitui kohteeseen muun muassa sen kustannustehokkuuden ja keveyden vuoksi, jolloin sen kiinnittäminen PVP-taustaan onnistuisi vaivatta. Mallien pohjalta valittiin parhaiten arkkitehdin visiota vastaava ja käytännöllisesti paras ratkaisu toteutukseen.
Verkoilla saa aikaan laadukkaan ja visuaalisen pinnan rakennukseen. Ne sopivat sekä tehosteeksi tai kokonaiseksi julkisivuksi. Vedetyt verkot ovat läpinäkyviä, suojaavat auringolta ja samalla vähentävät jäähdytysenergian tarvetta.
Tutustu Urhean koko tarinaan ja tuotteisiimme www-sivuillamme ja lataa Vedettyjen verkkojen opas.
Alupron julkisivuverkot muotoillaan toiminnallisiksi ja näyttäviksi julkisivuiksi. Visiosta tinkimättä.