Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Monimuotoinen ja wau-efektejä sisältävä keskustakirjasto Oodi on arkkitehtoninen ja rakennustekninen taidonnäyte. Rakennuksen vaihteleva muoto ja ainutlaatuinen siltarakenne haastoivat toteuttajansa aivan äärirajoille saakka.

Oodia voidaan pitää rakennusteknisesti yhtenä Suomen kaikkien aikojen vaativimmista hankkeista. Hanke sai Vuoden Teräsrakenne 2018 -palkinnon.

– Tämä on luonteeltaan sellainen kohde, että lähestytään jo taideteosta. Hankkeen visiot olivat hyvin korkealla tasolla, ja meidän piti toteuttajina etsiä niille osaavat tekijät. Se oli erittäin haasteellista hankkeessa, jossa ollaan kaukana tavallisesta perusrakentamisesta. Täällä on hyvin erikoisia, pioneeriluonteisia ratkaisuja, kohteen vastaavana mestarina toiminut Tero Seppänen projektinjohtourakoitsijana toimineesta YIT Rakennus Oy:stä sanoo.

Teksti: Jari Peltoranta

Kohde on esitelty Projektiuutiset-lehdessä 6/2018. Lue lisää täältä.


Liitetyt tuotteet: PS-P peitesäleiköt

PS-P peitesäleiköt

PS-P-julkisivusäleiköt voidaan valmistaa alumiinista, messingistä, kuparista tai haponkestävästä teräksestä, juuri halutun muotoiseksi ja –mittaiseksi. Myös kaarevia ratkaisuja voidaan toteuttaa. Erilaisilla muodoilla ja säleväleillä käyttömahdollisuudet laajenevat hyvin erilaisiin toteutuksiin. PS-P-säleikköjä voidaan käyttää sekä seinissä että lattioissa. Säleiköt voidaan pintakäsitellä toivotun värisiksi.

PS-P-aurinkosäleikkö suojaa ikkunoita ja sisäänkäyntejä auringolta joko yksittäisinä elementteinä tai nauhamaisena elementtijonona koko seinän pituudella. PS-P-aurinkosäleikköjä voi käyttää aurinkosuojana rakennuksen kaikissa kerroksissa. Ne suojaavat ikkunoita ja sisäänkäyntejä auringolta sekä liialliselta kuumuudelta, lisäten siten sisätilojen viihtyisyyttä.

Säleikköjä alakattoihin, seiniin ja lattioihin

Alupro oli mukana toteuttamassa Oodin sisäpuolen arkkitehtonisia pintoja. Tuotteina erimallisia PS-P-säleikköjä, jotka sulautettiin osaksi muuta julkisivua. Säleikköjä tuli alakattoihin, seiniin ja lattioihin. Materiaaleina käytettiin alumiina ja rosteria.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Modeo Oy


Vitrea Oy


Wavin Finland Oy


Isku Interior Oy


FläktGroup Finland Oy


Jaatimet Oy


Teknos Oy


Alupro Oy


Dyson


Aulis Lundell Oy


ACO Nordic Oy


Icopal Oy


Swedoor


AQVA Finland Oy


Innogreen


Idea-Puu Oy


Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto ALA Oy
Automaatiourakoitsija
Are Oy
I-suunnittelija
Ramboll Finland Oy
I-urakoitsija
Are Oy
LV-suunnittelija
Ramboll Finland Oy
LV-urakoitsija
Are Oy
Maanrakennusurakoitsija
E. M. Pekkinen Oy
Pohjatutkimus
Finnmap Infra Oy
Projektinjohto
YIT Housing Oy
Rakennesuunnittelija
Ramboll Finland Oy
Rakennusurakoitsija
YIT Housing Oy
Rakennuttaja
Helsingin kaupunki Kaupunkiympäristön toimiala, yleiset alueet
Rakennuttajakonsultti
Ramboll CM Oy
Runkourakoitsija
Nordec Envelope Oy SMRY-sertifikaatti Purso
Sähkösuunnittelija
Rejlers Rakentaminen Oy
Sähköurakoitsija
Are Oy

Lisää tuotteita Alupro Oy

AluClik julkisivusäleiköt

AluClik julkisivusäleiköt

AluClik-julkisivusäleikkö on muotolukitteinen säleikkö, joka kootaan asennusp...


Ilmanvaihtosäleiköt

Ilmanvaihtosäleiköt

Ratkaisuillamme voidaan toteuttaa kokonaisia julkisivuja, laitesuojia tai nii...


PS-P peitesäleiköt

PS-P peitesäleiköt

PS-P-julkisivusäleiköt voidaan valmistaa alumiinista, messingistä, kuparista ...


AluClik Vertical julkisivusäleiköt

AluClik Vertical julkisivusäleiköt

AluClik-säleikköjärjestelmä sisältää yli kymmenen erilaista profiilimallia s...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Alupro Oy

URHEA-Halli

URHEA-Halli

Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa

Urhea-kampus on Suomen merkittävin urheilukeskittymä. Urhea-hallissa toimii k...

Eduskunnan päärakennus

Eduskunnan päärakennus

Korjaus | Helsinki | 125,00 milj €

Eduskuntatalo Helsingin Arkadianmäellä vihittiin käyttöön maaliskuussa 1931, ...

Finnairin pääkonttori ja pysäköinti

Finnairin pääkonttori ja pysäköinti

Uudisrakennus | Vantaa | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa toimistotalot, Hanke koostuu 2 rake...

Pysäköintihalli Karaportti Nokia

Pysäköintihalli Karaportti Nokia

Uudisrakennus | Espoo | Yli 10 milj.EUR

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa pysäköintitalot, paikkakunnalla Esp...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje