Technopolis Yliopistonrinne 2

Tampereen keskustan Technopolis-sarja on täydentynyt. Technopolis Yliopistonrinne 2 on valmistunut jatkoksi Yliopistonrinne 1:lle. Moderni toimistorakennus on tiivistä ja tehokasta vuokrattavaa toimistotilaa. Vuokralaiset saavat Technopolis-konseptiin kuuluvat palvelut ykkösen puolelta.

Tampereen yliopiston rakennusten viereen on nousemassa neljän Technopolis-rakennuksen sarja, joista Yliopistonrinne 1 valmistui vuonna 2010 jaYliopistonrinne 2 loppuvuodesta 2012. Kakkosesta ei voi kertoa ilman, että kertoo ykkösestä. Esimerkiksi kakkosen pääsisäänkäynti ja aulapalvelutovat ykkösessä. Rakennusten välillä on vajaan kymmenen metrin yhdyskäytävä, joka alkaa ykkösen kauniistaja hyvin sisustetusta pääaulasta. Käytävä on eräänlainen sisäkatu, joka jatkuu aina lähivuosina toteutuviin rakennuksiin. Pysäköintihalli yhdistää rakennukset suoraan. Technopolisten rakennuttaja on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö Technopolis Oyj.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Mukana olleet yritykset

Geberit Oy IDO


Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy
I-suunnittelija
Granlund Oy
I-urakoitsija
Antepel Oy
LV-suunnittelija
Granlund Oy
LV-urakoitsija
Antepel Oy
Pohjatutkimus
A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Rakennesuunnittelija
A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Rakennusurakoitsija
Skanska Talonrakennus Oy
Rakennuttajakonsultti
A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy
Rakennuttaja
Technopolis Oyj
Sähkösuunnittelija
Sähkötekniikka Oy Kari Sirén
Sähköurakoitsija
Antepel Oy

Liitetyt tuotteet

Geberit-putkistojärjestelmät

Elintärkeät putkistot moderneihin rakennuksiin


Geberit DuoFresh

Geberit DuoFresh -hajunpoistomoduuli on innovatiivinen ja tehokas ratkaisu poistamaan epämiellyttävät hajut wc ...


Hanketiedot

Toimistorakennus Yliopistonrinne II Tampereelle
Yliopistonrinne II-vaihe
Kalevantie
Tampere
Pirkanmaa
Arvo(Milj.):
22,50 milj €
Urakkatyyppi:
Jaettu urakka
Brutto-ala:
12417
Aloitus:
Huhtikuu 2011
Valmistuminen:
Syyskuu 2012
Rakennusaika:
17 Kuukautta
Luotu:
2010
Päivitetty:
2011-10-17

Samankaltaiset referenssihankkeet

Aalto yliopisto - Harald Herlin -oppimiskeskus

Aalto-yliopisto Töölö | ent. Kauppakorkeakoulun päärakennus

Aalto-yliopisto Töölö | ent. Kauppakorkeakoulun päärakennus

Sisp. korjaus | Helsinki | Ei tiedossa

Ikoninen Woldemar Baeckmanin ja Hugo Harmian suunnittelema rakennus sijaits...


Diakonia-ammattikorkeakoulun Kalasataman kampus

Diakonia-ammattikorkeakoulun Kalasataman kampus

Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa

Kalasataman kampus on suunniteltu paitsi moderniksi digitaalisuutta hyödyntäv...


Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus

Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus

Sisp. korjaus | Helsinki | 40 milj. €

Sisp. korjauskohde rakennustyyppiluokassa yliopisto, korkeakoulut, paikkakunn...


Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje