Kauppakeskus Puuvilla

Porin historialliseen puuvillateollisuuskortteliin avattu Kauppakeskus Puuvilla oli valtakunnallisesti yksi suurimmista talonrakennushankkeista rakennusaikanaan 2012–2014. Kauppakeskuksen investointiarvo on noin 130 miljoonaa euroa. Uusi kauppakeskus on osa kokonaista Puuvillan kaupunkikorttelia, joka on aivan uudenlainen kaupan, julkisten palveluiden, koulutuksen, kulttuurin, hallinnon ja vapaa-ajan keskus.

Teksti: Johnny-Kai Forssell ja Jari Peltoranta Kuvat: Esa Kyyrö

Teksti ja kuvat: ProjektiUutiset 6/2014


Liitetyt tuotteet: Pihatiilet

Pihatiilet

Tiilen käyttö piha-alueiden katteena on koko ajan kasvussa. Kuten julkisivutiilet, keraamiset pihatiilet poltetaan yli 1000 ºC lämpötilassa luonnon raaka-aineista eli savesta ja hiekasta. Ne ovat pitkäikäisiä ja kestävät hyvin pohjoisen vaativia olosuhteita. Saatavilla on antiikkisen rouheita, ulkomuodoltaan jo valmiiksi patinoituneita pihatiiliä, joissa pintamuotoilussa ja väreissä on luontaista vaihtelevuutta. Toista tyylisuuntaa edustavat suorareunaiset, väreiltään syvemmät pihatiilet.

Kauppakeskus Puuvillassa keraaminen tiilipiha jatkuu sisätiloihin

Kauppakeskus Puuvillan suunnittelussa lähtökohtana oli säilyttää pääosin tehdaskäytössä olleet kiinteistöt niin suurelta osin kuin mahdollista. Arkkitehtien haasteeksi muodostuikin yhdistää uusi ja vanha miljöö sulavasti toisiinsa. Teollinen ilme näkyy myös uudisrakennuksen puolella. Tiili ja betoni ovat pintoina vahvasti läsnä, erityisesti kauppakeskuksen läpi kulkevalla kauppakäytävällä.

Puuvillassa hyödynnettiin seinäpintojen muokkauksissa ja paikkauksissa alueelta pääosin purettuja tiiliä. Näiden lisäksi Wienerberger toimitti kohteeseen useita eri punaisensävyisiä tiilituotteita, joita yhdistelemällä myös uudet pinnat saatiin näyttämään rustiikkisilta ja kokonaisuuteen yhteensopivilta. Kauppakäytävän portaat ja luiskat on toteutettu pääoven ulkopuolellakin käytetyillä keraamisilla pihakivillä. Näin on saatu aikaan yhtenäinen ilme ulko- ja sisätilan kesken.

Puuvillan kortteli on kuin kaupunki pienoiskoossa. Kauppakeskuksen myötä punatiiliarkkitehtuuria edustava alue on herännyt uuteen eloon ja kukoistukseen.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Swedoor


RTV-Yhtymä Oy


Wienerberger Oy Ab


Arkkitehti
Arkkitehtikonttori Petri Pussinen Oy
Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto Küttner Ky
I-suunnittelija
Ramboll Finland Oy
I-urakoitsija
CONSTI TALOTEKNIIKKA TAMPERE
I-urakoitsija
Ilmastointi Salminen Oy
I-urakoitsija
K.T. Tähtinen Oy
LV-suunnittelija
Ramboll Finland Oy
LV-urakoitsija
CONSTI TALOTEKNIIKKA TAMPERE
LV-urakoitsija
Vehmasputki Oy
Projektinjohto
Skanska Talonrakennus Oy
Rakennesuunnittelija
Sweco Finland Oy
Rakennusurakoitsija
Skanska Talonrakennus Oy
Rakennuttaja
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Rakennuttajakonsultti
Colliers Finland Oy
Rakennuttaja
Renor Oy
Runkourakoitsija
Parma Oy
Sähkösuunnittelija
Ramboll Finland Oy
Sähköurakoitsija
CONSTI TALOTEKNIIKKA TAMPERE
Sähköurakoitsija
HTL-Sähkö Tmi
Sähköurakoitsija
Insinööritoimisto Unto Rantanen Oy
Sähköurakoitsija
Lännen Sähköpalvelu Oy
Sähköurakoitsija
Sähkö - Pori Oy KONKURSSI
Sähköurakoitsija
Sähkösuomilammi Oy

Lisää tuotteita Wienerberger Oy Ab

Julkisivutiilet

Julkisivutiilet

Kotimaassa valmistettujen tiilien lisäksi tarjoamme tiiliä Wienerbergerin laa...


Pihatiilet

Pihatiilet

Tiilen käyttö piha-alueiden katteena on koko ajan kasvussa. Kuten julkisivuti...


Kennoharkot

Kennoharkot

Keraaminen kennoharkko jatkaa pitkää ja toimivaksi todettua tiilirakentamis...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Wienerberger Oy Ab

Kulttuuritalon peruskorjaus

Kulttuuritalon peruskorjaus

Korjaus | Helsinki | Ei tiedossa

Helsingissä Kalliossa sijaitseva Alvar Aallon suunnittelema Kulttuuritalo on ...

Lielahtikeskus Tampereelle

Lielahtikeskus Tampereelle

Uudisrakennus | Tampere | 50,00 milj €

NCC:n kehittämä ja rakentama Tampereen Lielahtikeskus on monipuolinen kaupan...

Sovituksen kirkko, Hollola

Sovituksen kirkko, Hollola

Uudisrakennus | Hollola | 9,76 milj €

Hollolan Salpakankaan Sovituksenkirkko on kirkko ja seurakuntakeskus keskellä...

Viikinmäen korttelitalo

Viikinmäen korttelitalo

Uudisrakennus | Helsinki | 13,00 milj €

Viikinmäen korttelitalo oli Helsingin uuden kukkulakaupungin ensimmäinen julk...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje