Kauppakeskus Jumbo

Kauppakeskus Jumbo sijaitsee Vantaalla, Kehä III:n eteläpuolella, Vantaanportin yritysalueella. Kauppakeskus valmistui lokakuussa 1999 Suomen toiseksi suurimmaksi kauppakeskukseksi, jonka kuitenkin ohittivat koossa myöhemmin Espoon uudet kauppakeskukset Iso Omena Matinkylässä ja Sello Leppävaarassa sekä Lempäälän Ideapark. Vuonna 2012 Jumbo nousi Suomen suurimmaksi kauppakeskukseksi myyntimäärällä mitattuna. Vuonna 2017 se pysyi myynnillä mitattuna (420 milj. €) yhä suurimpana kauppakeskuksena, joskin Sello ja Itis seurasivat sitä aivan tuntumassa (vuosimyynnit 397 ja 328 milj. €).

Jumbon laajennus avattiin 27. lokakuuta 2005, minkä jälkeen erikoistavarakauppojen määrä melkein kaksinkertaistui. Siitä tuli myynneissä mitattuna jälleen Suomen sekä Pohjoismaiden toiseksi suurin kauppakeskus Helsingin Itiksen jälkeen.lähde? Kokonsa puolesta se on Suomen neljänneksi suurin Ideaparkin rakentamisen jälkeen. Jumbon vuokrattava liikepinta-ala on 85 000 neliömetriä ja kauppakeskuksessa sijaitsee noin 120 erikoisliikettä. Suurimmat yksittäiset liikkeet (ankkuriliikkeet) ovat hypermarketit K-Citymarket ja Prisma (kumpikin noin 15 000 neliömetriä) sekä Stockmann (noin 14 000 neliömetriä).

Kuva: HS


Liitetyt tuotteet: Sulanapitojärjestelmä

Sulanapitojärjestelmä

Warmian sulanapitojärjestelmä pitää niin pienet kuin suuretkin ulkoalueet sulana ja mukavana läpi talven.

Sulanapitojärjestelmällä saadaan myös mukavuutta asumiseen: talon kulkuväylät ja autotallien edustat pystytään pitämään puhtaina ja samalla sisälle kantautuvan lian määrä vähenee.

Warmia toimitti Kauppakeskus Jumboon Vantaalle sulanapitojärjestelmän.
RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Lisää tuotteita Warmia Oy

Warmia lattialämmitys

Warmia lattialämmitys

Warmia-lattialämmitys edistää asuntojen energiatehokkuutta patentoitujen tekn...


Lattialämmityskomponentit

Lattialämmityskomponentit

Warmian käyttämän jakotukin meno- ja paluuveden runkolohkot ovat 1″ suuruisia...


Kerrostaloratkaisut

Kerrostaloratkaisut

Warmian toteuttama huoneistokohtainen suunnittelu ja tarkoitukseen soveltuvat...


Coolia vesikiertoinen kattojäähdytysjärjestelmä

Coolia vesikiertoinen kattojäähdytysjärjestelmä

Coolia-vesikiertoinen kattojäähdytysjärjestelmä on uusi, moderni tapa toteutt...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Warmia Oy

Olkiluodon ydinvoimala

Olkiluodon ydinvoimala

Eurajoki

Olkiluodon ydinvoimalaitos sijaitsee Olkiluodon saarella Eurajoella Länsi-S...

Uusi Ylioppilastalo Helsingissä

Uusi Ylioppilastalo Helsingissä

Helsinki

Uusi ylioppilastalo (ruots. Nya studenthuset), alkuperäiseltä nimeltään Osa...

Opiskelija-asuntokohde Tyyssija Turku

Opiskelija-asuntokohde Tyyssija Turku

Uudisrakennus | Turku | 30 milj. €

Turun Ylioppilaskyläsäätiö rakennuttaa opiskelija-asuntokohde Tyyssijan oso...

Kerrostalo As Oy Helsingin Fredika  ja Firdo

Kerrostalo As Oy Helsingin Fredika ja Firdo

Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kerrostalot, joka koostuu rakennuks...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje