Teknoksen epoksipinnoitteet myös viemärisukitukseen

Päivämäärä: 30.9.2019

Sukitusmenetelmän pääperiaatteena on sujauttaa epoksipinnoitteella kyllästetty polyesterisukka saneerattavan putken sisään. Kovettuessaan epoksi muodostaa putken sisään kovan ja kestävän muovipinnoitteen.

Teknoksen räätälöidyt, liuotteettomat epoksipinnoitteet ovat keskeisessä roolissa nopeassa, kustannustehokkaassa ja vähäistä purkutyötä vaativassa sukitusmenetelmässä. Teknoksen epoksipinnoitteisiin luottaa esimerkiksi rajamäkeläinen Boldan Oy, joka tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisen palvelukonseptin. Palvelu pitää sisällään viemäriputkisaneeraukseen tarvittavat laitteet, materiaalit, koulutuksen sekä teknisen tuen. Tällä hetkellä yritys on Suomen johtava sukitustarvikkeiden asiantuntija ja tukkukauppa.

- ”Sukitusmenetelmä on yleistynyt viime vuosina erityisesti kiinteistöjen sisäpuolisten viemäreiden saneerauksissa. Epoksin ehdottomia etuja ovat liuotteettomuus, nopea kovettuminen, hyvä kemikaalinkesto, hajuttomuus ja kutistumattomuus. Lisäksi sukitus on omiaan pienten ja muodoltaan haastavien putkien saneerauksessa”, kertoo Boldanin toimitusjohtaja Kim Kippo.

Kotimaan markkinoilla sukitus on tällä hetkellä suosituin viemäriputkien saneerausmenetelmistä. Muita menetelmiä ovat esimerkiksi pinnoitemassan ruiskutus ja harjaus. Sukituksessa kovettunut epoksipinnoite kestää putken normaalia käyttöä vähintään 40 vuotta ja sama putki voidaan saneerata myöhemmin uudelleen.

Referenssihankkeet Teknos Oy

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Uudisrakennus | Helsinki | 98,00 milj €

Monimuotoinen ja wau-efektejä sisältävä keskustakirjasto Oodi on arkkitehtoni...

Clarion-hotelli, Helsinki

Clarion-hotelli, Helsinki

Uudisrakennus | Helsinki | 120,00 milj €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa hotellit/motellit, paikkakunnalla H...

Länsiterminaali

Länsiterminaali

Uudisrakennus | Helsinki | 45,00 milj €

Länsiterminaali on Helsingissä vasta toinen varta vasten laivaterminaaliksi s...

Mehtimäen pesäpallostadionin katsomo

Mehtimäen pesäpallostadionin katsomo

Uudisrakennus | Joensuu | Ei tiedossa

Joensuun Mehtimäelle valmistui 2500 istumapaikan pesäpallostadion keväällä 20...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje