Lakeuden Hunajatila Lapua

Lakeuden Hunaja Suvannon mehiläistila on mehiläisiä, mustaherukkaa ja apilaa viljelevä perhetila Lapualla. Mehiläistarhamme sijaitsevat Lapuan Tiistenjoella ja emonkasvatustarha on kotonamme Lapuan Härsilässä.

Lusikkapehemoonen hunajamme on erittäin hyvää hunajaa Lapuan lakeuksilta. Apilasta tulee vaaleaa, pehmoisen makuista ja ihastuneen asiakaskuntamme mielestä maailman parasta hunajaa. Hunaja on kuin viini - rypäleen maku ratkaisee. Uutuutena on tulossa voimakkaampi Simpsiön metsätarhan hunaja, jonka pääsatokavseina ovat villivadelma, maitohorsma, mustikka ja puolukka.

Helposti lusikoitavan lusikkapehemoosen suutuntuma on samettinen. Emme pakasta tai kuumenna eli pastöroi lusikkapehemoostamme, vaan sekoitamme sen niin, että se pysyy pehmoisena. Näin hunajan kaikki entsyymit, aminohapot, mineraalit ja vitamiinit, joita on noin 200, säilyttävät vaikuttavat ominaisuutensa.

Meillä on myös mainioita makuhunajia. Tällä hetkellä löytyvät mm. inkivääri, sitruuna, eucalyptus, lakritsa ja chili. Valikoimasta löytyvät myös laadukkaat granolat. Granoloissa käytämme omaa hunajaamme. Makuina ovat hunajaiset rusina-, karpalo-, suklaa- ja omenagranolat. Suosimme tuotteissamme luomuraaka-aineita. Viime kesän suosikkiin, raakasiivilöityyn tuoreeseen juoksevaan hunajaan, otamme tilauksia etukäteen kesäkuussa.

Lakeuden Hunaja on eteenpäin puskeva ja innostunut pieni yritys. Tomi vastaa hoidosta, emojen eli kuningattarien kasvatuksesta ja tuotantoprosesseista. Hannele vastaa linkouksesta, tuotteistamisesta, myynnistä ja markkinoinnista. Työtä on paljon, mutta into on kova ja yhdessä tekeminen hoitaa mieltä.

Kuva: Lakeuden Hunaja
Teksti: Lakeuden Hunaja

Tutustu Lakeuden Hunjaan täältä.


Liitetyt tuotteet: Oilon - Maalämpöpumput

Oilon - Maalämpöpumput

Maalämpöpumppu on erinomainen vaihtoehto kiinteistöjen lämmitykseen ja lämpimän käyttöveden tuottamiseen. Maalämpöjärjestelmällä voidaan saavuttaa jopa hiilineutraalius, kun maalämpöjärjestelmän toimintaan käytetään uusiutuvaa sähköä. Maalämpöjärjestelmällä saavutetaan tavanomaisesti 65–75 %:n säästö verrattuna alkuperäisiin lämmityskustannuksiin, joten investointi maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa. Järjestelmän mitoituksen yhteydessä saadaan tarkempi, kiinteistökohtainen säästölaskelma.

Useimpiin muihin lämmitysmuotoihin verrattuna maalämmön hiilidioksidipäästöt ovat erittäin alhaiset. Järjestelmä hyödyntää pääasiassa maaperään, kallioon tai vesistöön sitoutunutta uusiutuvaa lämpöenergiaa. Esimerkiksi porakaivossa veden lämpötila pysyy muutamassa asteessa läpi vuoden, joten lämpöpumpun hyötysuhde pysyy tasaisen korkeana myös kovimmilla talvipakkasilla.

Rakennuksen arvonkohottajana lämpöpumppu on erinomainen ratkaisu. Maalämmön ohella järjestelmää voidaan käyttää poistoilman lämmöntalteenottoon, jolla voidaan kattaa noin kolmannes kiinteistön lämmöntarpeesta. Lisäksi maapiirissä kiertävää viileää nestettä voidaan käyttää huoneistojen energiatehokkaaseen jäähdytykseen, mikä parantaa kohteen asumismukavuutta ja houkuttelevuutta. Maapiiristä saatavan jäähdytyksen käyttökustannukset ovat jopa 15 kertaa pienemmät kuin esim. ilmalämpöpumpulla tehtävä jäähdytys.

Oilon Lämpöässä Oy

Vuonna 2016 Lakeuden hunajatilan Suvannon perhe hankkivat Oilon ja Lämpöässä malliston EMi 22 maalämpöpumpun, joka lämmittää vanhaa 1800 litran lämminvesivaraajaa.

Mehiläistilan isäntä on ollut investointiinsa enemmänkin kuin tyytyväinen. Järjestelmä on ollut vaivaton, huoleton ja lämmintä vettäkin on kuudelle hengelle riittänyt, vaikka lapsista kaksi on jo teini-​ikäisiä. Vettä taloudessa siis kuluu.

Suvannon mehiläistilan maalämpö tiivistettynä
Paikkakunta: Lapua
Lämmitysjärjestelmän muutos 2016
Omakotitalo ja ulkorakennus, jossa puolilämmitä teollista tilaa,
Laajuus kummassakin n. 200 m2
Lämpöpumppu: Lämpöässä Emi 22
Varaaja: Vanha 1800 litran lämminvesivaraaja
2 x 500 m kieppiä maapiiriputkea

Lakeuden hunajatila hankkeeseen tästä.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Lisää tuotteita Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy | Oilon Group Oy

Oilon - Maalämpöpumput

Oilon - Maalämpöpumput

Maalämpöpumppu on erinomainen vaihtoehto kiinteistöjen lämmitykseen ja lämp...


Oilon RE -​ kiinteistölämpöpumppu

Oilon RE -​ kiinteistölämpöpumppu

Oilon RE on suurien kiinteistöjen maalämpöpumppu, joka sopii esimerkiksi julk...


ECO Inverter EasyAce 7-25 -​maalämpöpumppu

ECO Inverter EasyAce 7-25 -​maalämpöpumppu

Kotimainen ECO Inverter EasyAce -maalämpöpumppu on turvallinen ja viisas vali...


CUBE Inverter+ -​maalämpöpumppu

CUBE Inverter+ -​maalämpöpumppu

CUBE Inverter+ on uuden teknologian helppokäyttöinen ja monipuolinen maalämpö...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy | Oilon Group Oy

Hollolan kunnan pelastusasema

Hollolan kunnan pelastusasema

Hollola

Hollolan pelastusasema on yksi kuudesta ympärivuorokautisessa valmiudessa ole...

Juopperin kartano

Juopperin kartano

Keminma

Upean Kemijoen varrella sijaitsee Juopperin Kartano, joka tarjoaa tunnelmal...

As Oy Akaan Kinon Asema

As Oy Akaan Kinon Asema

Uudisrakennus | Toijala, Akaa | Ei tiedossa

Yhdeksänkerroksinen As Oy Akaan Kinon Asema on ykköskohde ominaisuuksiltaan...

Haltia - Suomen luontokeskus

Haltia - Suomen luontokeskus

Uudisrakennus | Espoo | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kulttuuritalot, paikkakunnalla Espo...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje