Päivämäärä: 19.11.2019
Terve Sisäilma konsepti kerää yhteen turvalliset ratkaisut puhtaamman sisäilman edistämiseksi.
Konsepti sisältää puhtaan sisäilman varmistavia ratkaisuja sekä uudis- että korjausrakentamisen kohteisiin. Valikoimassa on ratkaisuja lähtien vesitiiviistä betonirakennejärjestelmästä ja radontiivistyskermeistä halkeamien ja ikkunanpuitteiden tiivistyksiin sekä lattiapinnoiteratkaisuihin. Kohteisiin, joissa rakenteen tai ympäristön kosteus ei ole hallinnassa, konseptistamme löytyy myös hengittäviä vaihtoehtoja – epoksihartsipintaa tai keraamisen laatoituksen kanssa käytettävää hengittävää saumauslaastia. Niitä käyttämällä mahdollinen vesihöyry kulkee tilaan hallitusti eikä esimerkiksi nouse kosteutena seinärakenteita pitkin.
Terveyttä ja viihtyvyyttä heikentävät rakennusten sisäilmaongelmat ovat valitettavan yleisiä. Tuoreimpien tutkimustietojen mukaan betonin alkalinen kosteus voi johtaa oikeaoppisen kuivauksenkin jälkeen ongelmiin.
Panostamme kestävään kehitykseen olemalla mukana useissa sisäilmaa edistävissä tutkimushankkeissa. Olemme mukana rahoittamassa Tampereen Yliopiston tutkijaryhmän tekemää tutkimushanketta muovipäällysteisten lattioiden vaurioitumiseen vaikuttavista tekijöistä. Ensimmäisten tulosten mukaan kosteuden alkalisuudella on tässä merkittävä rooli.
Tuote: Lattiapinnoitteet