Päivämäärä: 26.5.2021
Oletko koskaan kuullut puisesta tornitalosta? Juuri konseptin tuntemattomuus on ollut Eiffage Constructionin haaste Lounais-Ranskan Bordeaux’ssa toteutettavassa Hypérion-tornitalon rakennushankkeessa. Hanke on nimetty maailman suurimman puuyksilön, Kaliforniassa kasvavan Hyperion-nimisen punapuun, mukaan. Tornitalon vesiasennuksissa on käytetty uusia Wavin Tigris M5 -puristusliittimiä ja monikerroksisia putkia.
Urakoitsijat ja putkiasentajat eri puolilla Eurooppaa ovat siirtymässä käyttämään painetestauksessa ilmaa veden sijaan. Perinteisesti putkistojen koeponnistus on tehty vedellä. Kun rakennuksista halutaan tehdä entistä kestävämpiä ja mukautumiskykyisempiä, teknisten menetelmienkin on kehityttävä. Ilmanpainetesti on esimerkki aiempaa turvallisemmasta koeponnistusmenetelmästä, sillä se vähentää sekä legionellabakteerin että vesivaurion vaaraa.
Osana Bordeaux’n kaupungin sydämessä, Saint-Jeanin juna-aseman läheisyydessä toteutettavaa kaupunkikehitysohjelmaa otettiin vastaan haaste Ranskan korkeimman puisen asuinkerrostalon rakentamisesta. Se kohoaa yli 50 metrin korkeuteen. Rakenteiden tuulenkestävyyden ja seismisen kestävyyden varmistamiseksi tornin perustukset ja kolme alinta kerrosta on rakennettu betonista. Jalustassa on puukehyksinen seinäverhoilu, jonka materiaalina on käytetty läheisistä Corrèzen metsistä korjattua puuta. Ympäristön näkökulmasta puu on biologinen, kierrätettävä ja uusiutuva materiaali, joka varastoi hiilidioksidia myös puutavarana ja torjuu kasvihuoneilmiötä. Vuoden pituinen rakennushanke on osa laajempaa pienen hiilijalanjäljen rakentamisen konseptia.
Vesivaurion sattuessa rakenteet ovat alttiina kosteuden vaikutuksille, ja myös legionellabakteerin aiheuttama terveysriski on olemassa. Jos putkistoa ei kuivata kunnolla vedellä suoritetun koeponnistuksen jälkeen, legionella saa suotuisat kasvuolosuhteet.
”Kun painetestaus tehdään ilmalla, voidaan hypätä pitkän kuivumisvaiheen yli. Samalla voidaan estää sataprosenttisesti legionellabakteerin pääsy putkistoon rakennusvaiheessa.” Don Elworthy, vanhempi urakkapäällikkö, Panks Engineers Ltd., Yhdistynyt kuningaskunta
Akustinen vuodonilmaisu kuuluu Wavin Tigris M5 -järjestelmän ominaisuuksiin. Se vaikutti ratkaisevasti kohteen tuotevalintoihin, sillä vuotojen aiheuttamien vesivaurioiden riski haluttiin minimoida. Wavinin akustinen vuodonilmaisu korvaa perinteisen vesivuotoihin perustuvan ilmaisutavan järjestelmän vuotavien liitinten havaitsemisessa. Wavinin Tigris M5 -järjestelmän puutteellisesti puristetuista liitoksista lähtee jopa 80 dB:n suuruinen, viheltävä ääni, joka helpottaa vuotokohdan havaitsemista. Tigris M5 on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa liitintyyppi, jossa ääneen perustuva vuodonilmaisu on käytössä.
Urakan ensimmäisessä osassa Hypérion-tornin kylmän ja lämpimän käyttöveden verkostoon asennettiin viisi kilometriä monikerroksisia vesiputkia ja 840 kappaletta halkaisijaltaan 16 mm:n Wavin Tigris M5 -liittimiä. Wavinin tukevat liittimet takaavat liitosten luotettavuuden ja kestävyyden ja sitä myöten vesiverkoston tiiviyden ilman hitsaamista ja ruostumisriskiä. Asennusta helpottaa se, että Tigris M5 -liittimiä voidaan puristaa useilla puristusleukaprofiileilla (U, Up, H, TH ja B). Näiden ominaisuuksien ansiosta Wavin valittiin toteuttamaan Wavin Tigris M5 -ratkaisu innovatiivisessa kohteessa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Vesivauriot ovat toiseksi yleisin syy rakennushankkeiden tappiollisuudelle. Kun koeponnistus tehdään ilmalla, voidaan olla täysin varmoja siitä, etteivät mahdolliset vuodot turmele sähköasennuksia, uusia lattiapinnoitteita tai tuoreita kipsilevyseiniä. Ilmanpainetestaus toteutetaan vaiheittain. Kukin ilmanpainetesti kestää vähintään 130 minuuttia, kun taas vedellä tehtävän koeponnistuksen kesto on 20 minuuttia. Kun otetaan huomioon vedellä testaamisen vaatima valmisteluaika ilman poistamiseksi putkistosta kauttaaltaan sekä koko putkiston viikoittaisen huuhtelun tarve, vedellä testaamisesta tulee kokonaisuudessaan työläämpää ja hitaampaa kuin ilmalla testaamisesta.
”Ilmalla tehtävä koeponnistus ei aiheuta ylimääräistä haittaa asennustöille. Ilmalla testaamisella on monia etuja, kuten se, ettei putkistossa seiso vesi testauksen ja käyttöönoton välisenä aikana eikä siitä aiheutuvaa bakteerikasvustoa, kuten legionellaa, pääse muodostumaan. Työkohde pysyy siistinä, eikä sottaavia suihkeita tarvitse käyttää. Menetelmä on nopea, siisti ja turvallinen, sillä koetuspaineeksi riittää 0,15 baaria. Se sopii täydellisesti myös elementtiasennusten tarkistamiseen. Lisäksi koeponnistuksen voi suorittaa huoletta myös talvella vailla pelkoa putkiston jäätymisestä. Työmaan vedensyötön ei myöskään tarvitse vielä olla kunnossa testaamista varten, sillä varustukseksi tarvitaan vain tavallinen kompressori.” Ruurd van Leeuwen, Euroopan tuotepäällikkö (kylmä ja lämmin vesi), Wavin
Hypérion-tornin jokainen asunto säästää laskelmien mukaan 14,7 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Se on merkittävä askel kohti pienen hiilijalanjäljen rakentamista. Wavinilla on ollut etuoikeus osallistua vaikuttavaan, kestävän kehityksen mukaiseen rakennushankkeeseen. Hypérion-tornitalon on tarkoitus valmistua toukokuussa 2021.
Lisätietoja Tigris K5/M5 -järjestelmästä on saatavana täältä.
Tuote: Lämpö ja Vesi LV
Tuote: Lämpö ja Vesi LV
Tuote: Ääntä eristävä viemäröinti
Tuote: Kiinteistöviemäröinti