Päivämäärä: 26.9.2019
Pasilan Triplaan valmistuu 400 asunnon kokonaisuus neljään yhtiöön, As Oy Helsingin Fredika, As Oy Helsingin Firdo, As Oy Helsingin Klyyga ja As Oy Helsingin Bööle. Merkittävänä osana asuntoja on pihakannelle avautuvat monitasoiset parvekejulkisivut.
Triplan rakennuttaja YIT Rakennus Oy ja Lumon Suomi Oy ovat tehneet yhteistyötä parvekejulkisivujen osalta 2000-luvun alusta saakka ja Triplan lasituksien arkkitehtuurin toteutusta lähdettiin suunnittelemaan yhdessä 2015.
Triplan asuntojen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehdit Soini & Horto Oy, rakennesuunnittelusta Sitowise Oy ja paloturvallisuuden suunnittelusta Paloässät Oy.
– Suunnittelussa huomioitiin arkkitehtuurin lisäksi sekä rakenne- että paloturvallisuuden suunnittelu. Myös työmaan toteutuksen suunnittelu oli vahvasti esillä. Lopullinen ratkaisu löytyi projektisuunnittelun kautta alkuvuodesta 2017, kun kaikki parvekkeet päätettiin sprinklata, mikä mahdollisti yhden lasitusjärjestelmän käytön, työpäällikkö Ingo Kvist YIT Rakennus Oy:stä kertoo.
– Samaan aikaan Triplan parvekejulkisivun hankesuunnittelun kanssa Lumon Oy:n tuotekehityksestä valmistui lanseerattavaksi uusi Lumon kaide. Tämä mahdollisti Triplan parvekejulkisivun arkkitehtuurin toteutuksen uudella Lumon kaiteen kevyellä ilmeellä. Vaikka julkisivun porrastukset tuovat vaikutuksen vaikeasti toteutettavasta lasituksesta, oli valittu ratkaisu jo tuotteistettu sekä tuotannolle että asennukselle. Tavoitteet työmaalla on saavutettu tarkalla tuotannon ja asennuksen suunnittelulla, hankepäällikkö Marko Paunonen Lumon Suomi Oy:ltä sanoo.
Työt ensimmäisessä yhtiössä As Oy Helsingin Fredikassa pääsivät todenteolla vauhtiin keväällä 2019. Kaikki parvekkeen lasitukset pystytään asentamaan parvekelaatalta, lukuun ottamatta ylimmän kerroksen kiinteitä alaslaskurakenteiden lasituksia, jolloin ainoastaan tuotteiden siirtoon parvekkeille tarvitaan lyhytaikaisesti nostinkalustoa. Koko hanke 400 asunnon osalta pystytään toteuttamaan 3-4 asentajalla. Toimitusten ja työvaiheiden suunnittelu on onnistunut yhdessä sekä työnjohdon että parvekkeilla toimivien eri urakoitsijoiden työryhmien välillä, Lumonin työnjohdosta vastaava Jarno Gröhn sanoo.
Kokonaisuutena neljän yhtiön parvekkeisiin asennetaan noin 7 400 lasikappaletta, yhteensä noin 6 800 neliömetriä. Upeita Triplan asuntoparvekejulkisivuja pääsee ihailemaan valmiina alkukesästä 2020.
Tuote: Lumon parvekelasitus