Kotimaiset rakennusalan tuotteet Fesconilta

Päivämäärä: 20.4.2020

Fescon Oy on osa perheomisteista Luja-yhtiöitä ja suurin suomalainen rakennusalan laasti- ja hiekkatuotteiden ja ratkaisujen valmistaja ja kehittäjä. Päätuotteita ovat laastit, betonit, tasoitteet, laatoitustuotteet, julkisivupinnoitteet sekä hiekka- ja mineraalituotteet. Kuivalaastituotteet ovat mukana "Onhan siinä Avainlippu" -kampanjassa. Kampanjan myötä Fescon Oy haluaa muistuttaa kotimaisen työn merkityksestä tuotteidensa taustalla.

”Lähdimme mukaan kampanjaan, koska valitsemalla kotimaisia tuotteita ja palveluita turvaamme työpaikkojen pysyvyyden ja kotimaisen tuotannon myös jatkossa. Kannamme ylpeydellä suomalaista Avainlippu -merkkiä, joka kuivalaastituotteillemme on myönnetty”, iloitsee Kimmo Peltola, Fescon Oy:n toimitusjohtaja.

”Haluamme olla myös yhteisvastuullisesti luomassa työpaikkoja Suomeen vahvistaen sekä taloudellista että yhteiskunnallista hyvinvointia. Panostamme toiminnan kehittämiseen Suomessa sekä investoimme myös omaan tutkimus- ja kehitystoimintaamme”, lisää Peltola.

Fesconilla on tehtaita neljällä paikkakunnalla Hausjärvellä, Haukiputaalla, Raahessa ja Harjavallassa. Hyvillä järjestelytoimilla toimipaikoista pystytään toimittamaan tuotteita normaalisti, poikkeustilasta huolimatta. Oma tuotekehityslaboratorio sijaitsee Hausjärvellä, jossa työskentelee kymmenen henkeä. Tiimi kehittää pitkäjänteisesti uusia tuotteita sekä vastaa käyttäjien muuttuviin tarpeisiin.

Koronavirus vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Nyt jos koskaan kannattaa valita kotimaisia tuotteita ja palveluita, jotta työpaikat säilyvät. Yhdessä selviämme tästä!


Fescon Oy on vuonna 1984 perustettu kilpailukykyisten ja laadukkaiden rakennusalan laasti- ja hiekkatuotteiden ja ratkaisujen kotimainen luotettava kehittäjä- ja valmistajayritys.

Fesconin päätuotteita ovat kuivalaastit ja -betonit, rappaus- ja korjauslaastit, julkisivupinnoitteet ja -maalit, seinä- ja lattiatasoitteet, lattiapinnoitteet, eristerappausjärjestelmät ja laatoitus- ja vedeneristystuotteet. Lisäksi hiekkaliiketoimintayksikkö tarjoaa erilaisia hiekka- ja mineraalituotteita.

Kehitämme tuotteitamme omassa tuotekehityslaboratoriossamme. Asiakaskuntamme arvostaa monipuolista tuotevalikoimaamme, toimitusvarmuutta ja hyvää teknistä tukea sekä asiakaspalvelua.

Fesconilla on tehtaat Hausjärvellä, Haukiputaalla, Raahessa ja Harjavallassa. Pääkonttori toimii Hyvinkäällä. Fescon Oy on osa Luja-yhtiöitä. Fesconin liikevaihto oli vuonna 2019 27,6 M€.

Referenssihankkeet Fescon Oy

Pirkkalan koulukampus

Pirkkalan koulukampus

Uudisrakennus | Pirkkala | n. 43 milj. €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa peruskoulu, paikkakunnalla Pirkkala...

Runosmäen monitoimitalo

Runosmäen monitoimitalo

Uudisrakennus | Turku | 22,6 milj. €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa päiväkodit, seimet, paikkakunnalla ...

Kiinteistö Oy Tampereen Klingendahl
Olympiastadionin uudistaminen Helsingissä

Olympiastadionin uudistaminen Helsingissä

Ulkp. korjaus | Helsinki | 262 milj. €

Vuonna 1938 rakennetun Olympiastadionin peruskorjaus ja uudistaminen. Kokon...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje