Kemppi on maailman johtavia kaarihitsauslaitevalmistajia ja tuottavan hitsauksen ratkaisuntarjoajia. Kempin hitsauslaitteet ja alan uusinta tekniikkaa edustavat ratkaisut ovat maailmanlaajuisesti arvostettuja.
Yhtiö on yli kuusikymmenvuotisen historiansa aikana tuonut monesti markkinoille uusia innovaatioita ja toiminut suunnannäyttäjänä sekä hitsauslaiteteknologiassa että tuottavien hitsausratkaisujen kehittäjänä. Myös tulevaisuudessa Kemppi panostaa jatkuvaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jossa pääpaino on tuotteiden teknisen laadun lisäksi käytettävyydellä ja muotoilulla.
Tuotelupauksensa Arc Under Control mukaisesti Kemppi pitää jatkossakin valokaaren hallinnassaan ja tarjoaa asiakkailleen yhä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja.
Kempin maailmanlaajuiseksi kasvanutta liiketoimintaa johdetaan Suomesta, Lahdessa sijaitsevasta pääkonttorista. Hallinto- ja myyntitoimintojen lisäksi Lahden Okeroisten yksikössä on yhtiön tutkimus- ja tuotekehitysosasto, moderni tuotantolaitos sekä vuonna 2009 valmistunut uusi elektroniikkatehdas.
Kempillä on yhteensä noin 626 henkilön organisaatio varmistamassa tuotteiden jatkuvan saatavuuden ja laadun sekä asiakaspalvelun toimivuuden. Kemppi haluaa omilla laadukkailla tuotteillaan ja palveluillaan taata, että hitsaustyöstä voi iloita sekä työtä tehdessään että työn jälkeä tarkastellessaan. Sitä tarkoittaa asiakaslupauksemme The Joy of Welding.