Metsä Fibre rakentaa uuden mäntysahan Raumalle. Investoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa. Rakennustyöt on aloitettu keväällä 2020 ja tuotanto käynnistyy sahalla vuoden 2022 kolmannen neljänneksen aikana.
Raumalle rakennettava saha on kaikkien aikojen suurin sahainvestointi Suomessa. Rakennettava saha tulee olemaan teknologialtaan ja tehokkuudeltaan edelläkävijä maailmassa. Esimerkiksi konenäön hyödyntäminen sahaprosessin eri vaiheissa on merkittävä uudistus, eikä vastaavaa teknologiaa ole vielä käytössä sahateollisuudessa muualla.
Uusi teknologia mahdollistaa myös siirtymisen työpisteiltä valvomotyöskentelyyn ja jatkuvaan käyntiin. Rauman sahan tulevassa toimintamallissa keskeistä on henkilöstön moni- ja syväosaaminen sekä käyttäjäkunnossapito.
RAUMAN SAHA LUKUINA:
Sahan ympäristövaikutukset minimoidaan, ja esimerkiksi melun hallinta on huomioitu suunnitteluvaiheesta alkaen niin rakentamisessa kuin laite- ja konevalinnoissakin.
Teksti: Metsä Fibre
Kuva: Metsä Fibre
I-Valon teollisuusvalaisinten suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota valaisimen soveltuvuuteen lämpimiin, kosteisiin, pölyisiin ja ilman epäpuhtauksia sisältäviin asennuskohteisiin. Valaisimet ovat helposti asennettavia ja huollettavia, lisäksi niiden huoltotarve on minimaalinen.
Rauman saha projektissa on käytetty I-Valo:n seuraavia tuotteita: