Haukilahden päiväkoti

Haukilahden uusi päiväkoti otettiin käyttöön alkuvuodesta 2019. Päiväkodin kanssa samoissa tiloissa toimii myös kirjaston lähipalvelupiste. Kekseliään suunnittelun avulla eri käyttäjäkuntien erilaiset tarpeet täyttävät toiminnalliset osiot saatiin toimimaan yhteen.

Kaksikerroksisessa rakennuksessa on tilat seitsemälle päiväkotiryhmälle monitoimisaleineen ja leikkihuoneineen. 2200 neiliöinen rakennus pitää sisällään myös Haukilahden kirjaston sekä avoimen päiväkoti Kaislikon tilat.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Mukana olleet yritykset

Muotolevy Oy

Julkisivulevy puun lopullisen värisävyn mukaan

Equitone-kuitusementtilevyn värivalinnassa oli arkkitehdeille tavallista enemmän työtä ja tarkkuutta, sillä värejä ei päästy täsmäämään suoraan puumateriaalin kanssa. Puunsuoja-aine harmaannuttaa puun lopulliseen hopeiseen sävyynsä vasta tulevien vuosien aikana, joten keltainen julkisivulevy on rakennuksen valmistuttua ollut melko lähellä puun sävyä. Vasta vähitellen arkkitehtien visioima väriyhdistelmä paljastuu puun muuttaessa väriään.

Equitone-julkisivulevyt ovat arkkitehdeille tuttuja entuudestaan, joten levyvalinta oli heille helppo.

– Equitone oli meille tuttu ja turvallinen valinta. Palamaton kuitusementtilevy paransi rakennuksen paloturvallisuutta, kun sisempi osa verhoiltiin kokonaan palamattomalla tuotteella. Näillä tuotteilla voidaan myös aika pienillä kustannuksilla tehdä mielenkiintoista julkisivua ja antaa muotoa ilman että se on kohtuuttoman kallista, arkkitehti Tarmo Peltonen Arkkitehtitoimisto Lehto Peltonen Valkamasta kertaa kokemuksiaan Equitonesta.

Rakennus on saanut paljon positiivista palautetta käyttäjiltä ja tilaajalta. Se on ulkonäöltään mielenkiintoinen ja luo toimivan kokonaisuuden tontille, jolla on paljon erilaista aktiivikäyttöä päivän aikana.


Automaatiourakoitsija
Suomen Talokeskus Oy
I-suunnittelija
Suunnittelulinja Finland Oy
I-urakoitsija
Suomen Talokeskus Oy
LV-suunnittelija
Suunnittelulinja Finland Oy
LV-urakoitsija
Amplit Oy
Purku-urakoitsija
Rouvari Oy
Rakennusurakoitsija
Rakennus- ja Insinööritoimisto Tricon Oy
Rakennuttaja
Espoon kaupunki Tilapalvelut liikelaitos
Sähkösuunnittelija
Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy
Sähköurakoitsija
Caverion Suomi Oy

Liitetyt tuotteet

Julkisivut

Julkisivulevy puun lopullisen värisävyn mukaan

Equito ...


Hanketiedot

Haukilahden päiväkoti Espooseen
Haukilahden päiväkoti
Toppelundintie 11
Espoo
Uusimaa
Arvo(Milj.):
Ei tiedossa
Urakkatyyppi:
Kokonaisurakka
Brutto-ala:
2200
Kerroksia:
2
Aloitus:
Elokuu 2017
Valmistuminen:
Tammikuu 2019
Rakennusaika:
18 Kuukautta
Luotu:
2016
Päivitetty:
2020-04-28

Samankaltaiset referenssihankkeet

Euranrinkilä päiväkoti

Euranrinkilä päiväkoti

Uudisrakennus | Eura | 3,5-4,2 milj. €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa päiväkodit, seimet, paikkakunnall...


Kaarisillan päiväkoti

Kaarisillan päiväkoti

Uudisrakennus | Pori | Ei tiedossa

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa päiväkodit, seimet, paikkakunnall...


Kaivokselan II päiväkoti

Kaivokselan II päiväkoti

Uudisrakennus | Vantaa | 7,7 milj. €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa päiväkodit, seimet, paikkakunnalla ...


Kalasataman korttelitalo

Kalasataman korttelitalo

Uudisrakennus | Helsinki | 12,50 milj €

Helsingin Kalasatamaan rakenteilla oleva uusi asuinalue on saanut ensimmäisen...


Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje