Hämeenkylän koulun monitoimiset ja joustavat oppimistilat rakennettiin yleisiksi tai erikoisvarustelluiksi työskentelyalueiksi, jotka tukevat perusopetuksen opetussuunnitelmaa ja pedagogiikkaa. Uusi koulu valmistui käyttöön elokuussa 2020 ja se korvasi vanhan Hämeenkylän koulurakennuksen, joka purettiin vuonna 2017. Uusi koulu valmistui käyttöön elokuussa 2020.
Hämeenkylän uusi koulu kuuluu samaan allianssiprojektiin vuoden 2019 lopussa valmistuneen Rajatorpan koulun kanssa. Hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat näin ollen samat sopimusosapuolet ja Vantaan kumppaneina hankkeessa toimivat NCC Suomi Oy sekä työyhteenliittymä Arkkitehdit Rudanko+Kankkunen Oy ja Arkkitehdit Frondelius+Keppo+Salmenperä Oy. Rakennusprojekti käynnistyi helmikuussa 2019 rakentamista valmistelevilla maarakennustöillä ja toukokuussa päästiin jo muuraamaan uuden koulurakennuksen peruskivi.
Teksti: NCC Suomi Oy. Hämeenkylän kouluhankkeesta voi lukea lisää Projektiuutiset 5/2020 julkaisussa täältä.
Upea Hämeenkylän koulu pinnoitettu Nanten Decofloor pinnoitteilla. Tyylikäs mattapinta saatiin aikaan PU W2 mattalakalla.
Hämeenkylän uusi koulurakennus on avannut ovensa 1-9 luokkalaisille. Tilat on suunniteltu niin, että ne ovat muunneltavissa eri käyttötarpeisiin ja opetustilanteisiin. Koulun käytävät, luokkahuoneet, tekniset tilat, keittiö ja pukuhuoneet on pinnoitettu Nantenin kotimaisilla lattiapinnoitteilla!
Tekniset tilat / IV- konehuoneet: Nanten PU Flex, sävy: 257
Luokkahuoneet ja käytävät pinnoitettu Nanten Decofloor menetelmällä, RAL 7044
Maanvaraiset lattiat / aula: Nanten SL W, RAL 7044
Keittiö, pukuhuoneet: Akryylimassa VH170
Hämeenkylän koulun perusteellinen uudistus tähtäsi energiatehokkuuden, viihtyisyyden ja sisäilmaston parantamiseen. Kohteen opetustiloissa oli suunnittelun kannalta korkeat vaatimukset: korkeat vetokriteerit, alhaiset äänitasot, suurten ilmamäärien hallinta, sekä helppo puhtaanapito.
ROX-ROX-S -yhdistelmä valittiin opetustiloihin, kolmesta syystä. Säädettävä hajotuskuvio on hyödyllinen mahdollisten tulevaisuuden tilamuutosten ja väliseinälisäyksien varalta. Suutinkanavilla alakatto saatiin toteutettua korkeammalle ja näin luokista saatiin ilmavammat. Tasaisen suutinpinnan vuoksi ROX-suutinkanavien helppo puhtaanapito johti juuri kyseisen tuotteen valintaan vaihtoehtojen sijaan
Koulun keittiö valmistaa päivittäin jopa 1500 lounasta ja ilmanvaihdon tarve on suuri. Energiansäästö ja lämmön talteenotto olivat tärkeitä kriteerejä keittiön suunnitteluvaiheessa, joten tiloihin valittiin vakuumi-UV -puhdistustekniikkaa hyödyntävät CleanMaster-ratkaisut.
Tehokkaan rasvan pilkkomisen ansiosta voidaan keittiön poistoilmasta ottaa lämpö luotettavasti ja tehokkaasti talteen lämmöntalteenoton avulla. Tämä lisää on merkittävää energiansäästön kannalta. Tehokas puhdistustekniikka myös varmistaa kanavien puhtaana pysymisen, mikä lisää oleellisesti paloturvallisuutta sekä alentaa puhdistuskustannuksia merkittävästi.
Keittiön sisäilmastosta huolehtivat ilmanvaihtokattomme, StandardPlus-astianpesuhuuvat sekä CRO ja CTO rasvasuodattimilla varustetut tulo- ja poistoilmalaitteet. Ilmanvaihtokatto mahdollisti kuumakeittiön toteutuksen mahdollisimman korkeaksi ja ilmavaksi. Näin ilmanvaihto saatiin hallittua pienellä alueella, jossa on paljon laitteita.
Meille on tärkeää tarjota asiakkaillemme osaamistamme parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi, eikä tämä jäänyt huomaamatta projektin aikana. ”Climeconin suunnittelupalvelu teki keittiön ilmanvaihtosuunnittelun pohjaksi mitoitukset ja layout-suunnitelmat ilmastointikatosta ja huuvista”, muistelee kohteen LVI-suunnittelija Vikke Niskanen, Granlund Oy.
Monelle tulee vielä yllätyksenä, että valikoimastamme löytyy myös maan johtavat ilmanpuhdistusratkaisut. Kohteeseen asennettiin HPC-ilmanpuhdistimia viemärituuletusputkiin, minkä jälkeen kohdetta vaivanneet hajuongelmat loppuivat.
Upea Hämeenkylän koulu pinnoitettu Nanten Decofloor pinnoitteilla. Tyylikäs mattapinta saatiin aikaan PU W2 ...
Climeconilta löydät markkinoiden laadukkaimmat, turvallisimmat ja energiatehokkaimmat ammattikeittiöiden ilman ...
Vantaalle, Hämeenkylän koulun jakoseinät ja peliverhot toimitti ja asensi Pedelux Oy
Valikoistamme löydät kotimaiset tulo- ja poistoilmalaitteet sekoittavaan ja syrjäyttävään ilmanvaihtoon. Laitt ...
Hämeenkylän koulun perusteellinen uudistus tähtäsi energiatehokkuuden, viihtyisyyden ja sisäilmaston parant ...