Päivämäärä: 4.12.2024
EPD-lasketut tuotteet tarjoavat ratkaisun erityisesti kohteisiin, joissa ilmastovaikutusten selvittäminen on tärkeää. Rakennuttaja, suunnittelija tai muu sidosryhmä saa todennetun, puolueettoman tiedon myös huuvien ja ilmanvaihtokattojen hiilijalanjäljistä. Elinkaarilaskenta on osa Climeconin pitkäaikaista vastuullisuustyötä.
Uudessa Rakentamislaissa tullaan huomioimaan rakennuksen elinkaarenaikaiset vaikutukset. Tämä pitää sisällään myös rakennustuotteiden valmistuksen ja niiden elinkaaren lopussa tapahtuvan jätteenkäsittelyn synnyttämät vaikutukset. Rakennusluvan saaminen edellyttää, että hankkeelle lasketaan hiilijalanjälki. Näin ollen valitsemalla EPD-ympäristöselosteellisia tuotteita, voi rakennuttaja, suunnittelija tai urakoitsija täyttää lainsäädännön vaatimukset helpommin.
Ympäristövaikutusten todentamisen lisäksi kattavan elinkaarilaskennan perusteella voidaan paikantaa kehittämiskohtia yrityksen omassa toiminnassa. Climeconilla toimenpiteet kohdistuvat kestäviin raaka-ainevalintoihin, tuotannon optimointiin, hukkamateriaalin minimointiin sekä logistiikan tehostamiseen ja lähitoimijoiden suosimiseen.
Tuotteiden EPD-ympäristöselosteet ovat saatavilla Climeconin nettisivuilta.
Climeconilta löydät markkinoiden laadukkaimmat, turvallisimmat ja energiatehokkaimmat ammattikeittiöiden ilmanvaihtotuotteet. Huuvamme, ilmanvaihtokattomme sekä keittiöiden yleisilmanvaihtoon tarkoitetut laitteemme täyttävät kohteiden kovimmatkin vaatimukset – designista tinkimättä.