Päivämäärä: 29.11.2023
Orimattilan uuden yhteiskoulun uudisrakennuksen rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja hanke valmistuukin vuoden 2024 aikana. Ensimmäisessä vaiheessa lukiorakennuksen pohjakerroksen ja ykköskerroksen tilat remontointiin, toisessa vaiheessa rakennetaan uudisrakennus. Suuruusluokaltaan hankkeen kustannusarvio on 14,5 milj. € ja kohteen bruttopinta-ala on 4362 neliömetriä. Anstar on toimittanut työmaalle yli 250 metriä A-BEAM W® -liittopalkkeja sekä AOK®-ontelolaattakannakkeita ja kiinnityslevyjä. Asennukset sujuivat vaivattomasti.
– Anstar on ollut erinomainen yhteistyökumppani tässä hankkeessa. Kaikki toimitukset olivat aikataulussa, ja palkkien asentaminen sujui ongelmitta. Muutenkin yhteistyö on toiminut todella hyvin. Anstarilla ollaan joustavia ja jos jokin muuttuu, heidän kanssaan on helppo hoitaa asia kuin asia. Atte Nieminen Anstarilta on käynyt hyvin asiat läpi meidän rakennesuunnittelijamme kanssa, kun ne puhuvat samaa kieltä näistä asioista, hankkeen vastaava työnjohtaja Timo Sollo Varte Lahti Oy:ltä kertoo. Varte Lahti Oy toimii kohteen rakennusurakoitsijana ja Sitowise Oy rakennesuunnittelijana.
Valmiiksi betonoitu A-BEAM W® -liittopalkki kerää sekin kiitosta Sollolta.
– Kun palkit ovat täyteen valettuja, niin kyllä se helpottaa kosteudenhallintaa. Kun tässäkin kohteessa runko tehtiin talvella, oli hyvä, ettei betonointia tarvinnut tehdä työmaalla. Se olisi vaatinut lämmityskaapeleita ja sähköjohtoja. Kun niitä ei ollut, oli työturvallisuuskin parempi, kun ei tarvinnut miettiä erikseen johtoja, Sollo päättää.
Kohtaako rakennusprojektinne haasteita kylminä talvikuukausina? A-BEAM W® -palkkimme on suunniteltu erityisesti talvirakentamisen olosuhteisiin. Kun palkit betonoidaan tehtaalla, on kosteus paremmin hallittavissa. Tutustu ratkaisuumme täältä.
Anstar on kehittänyt suunnittelua varten mitoitusohjelmia, joita käytetään rakennuksen kantavan rungon suunnittelussa.