Biopohjaiset tuotteet tulossa maalimaailmaan

Päivämäärä: 18.4.2019

Elämme ajassa, jossa kulutamme uusiutumattomia luonnonvarojamme vauhdilla loppuun. Maaleissakin on fossiilista alkuperää olevia raaka-aineita; esimerkiksi monet liuottimet ovat maaöljystä jalostettuja ja useat sideaineet öljyperäisiä. Aktiiviseen kiertotalouteen pohjaavan tuotekehitystyön sekä uusiutuvien luonnonvarojen käyttöönoton myötä myös maalinvalmistaja Teknos haluaa vastata ympäristöhaasteeseen.

Biopohjaisuus perustuu uusiutuviin raaka-aineisiin

Jo nyt biopohjaisilla tuotteilla voidaan korvata joitakin, aiemmin fossiilisesta raakaöljystä valmistettuja maalituotteita. Biopohjainen tuote tarkoittaa, että lopputuote on valmistettu mistä tahansa uusiutuvasta, eloperäisestä raaka-aineesta. Raaka-aineena voidaan käyttää esimerkiksi maatalouden tai metsäteollisuuden sivutuotteita, joita syntyy toisen lopputuotteen valmistuksessa.

Teknoksen tavoitteena on kehittää laadukkaita, niin ympäristölle kuin käyttäjällekin turvallisia, pitkän huoltovälin tuotteita, jotka pidentävät kohteiden käyttöikää. Kiertotalous sekä uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen tuotekehityksessä ovat osa yrityksen strategiaa. Kiertotalouspohjaisen tutkimus- ja tuotekehitystyön lisäksi Teknos tekee aktiivista työtä etsiessään kumppaneita sekundääristen raaka-aineiden löytämiseksi sekä niiden hyödyntämiseksi tuotteissaan.

Kiertotalouden ydintä on oheistuotteiden tehokas hyödyntäminen

Kiertotaloudessa resurssit säilytetään taloudessa silloinkin, kun tuote on tullut oman käyttöikänsä päähän. Tavoitteena on suunnitella ja valmistaa tuotteet niin, että ne pysyvät käytössä ja kierrossa mahdollisimman pitkään. Lisäksi kiertotalouden ydintä on tuotteiden valmistusprosessissa syntyvien oheistuotteiden eli sekundääristen raaka-aineiden saattaminen hyötykäyttöön. Kiertotaloudessa päteekin ajatus yhden roskasta toisen aarteena. Myös uusiutuvista luonnonvaroista voidaan saada sekundäärisiä ainesosia jatkokäyttöön. Tällaisen raaka-aineen ympäristökuorma on huomattavasti pienempi, sillä sen hankkimiseen kuluneet resurssit on jo kertaalleen käytetty. Kiertotalous on monialainen ja mittava muutos minkä tahansa teollisuudenalan toimintatavoissa ja siirtyminen kiertotalouteen edellyttääkin muutoksia toimijan koko arvoketjussa.

WOODEX BIOLEUM puuöljyn raaka-aineista jopa 80% biopohjaisia

Teknos on ottanut harppauksen eteenpäin uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisessä ja täydentää tänä keväänä WOODEX-tuotesarjaansa vesiohenteisella WOODEX BIOLEUM Puuöjyllä. Sen raaka-aineista jopa 80 % on valmistettu uusiutuvista luonnonvaroista. WOODEX BIOLEUMissa uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö on pyritty minimoimaan ja korvaamaan ne ympäristöystävällisemmillä, kasviöljypohjaisilla ratkaisuilla. Tuote on tarkoitettu puutarhakalusteiden suojaamiseen ja niiden käyttöiän pidentämiseen. Pienemmällä määrällä tuotetta voidaan siis käsitellä entistä suurempi pinta-ala verrattuna tavalliseen puuöljyyn. Pienempi määrä tuotetta riittää siis käsittelemään entistäkin suuremman pinta-alan verrattuna tavalliseen puuöljyyn.

Referenssihankkeet Teknos Oy

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Uudisrakennus | Helsinki | 98,00 milj €

Monimuotoinen ja wau-efektejä sisältävä keskustakirjasto Oodi on arkkitehtoni...

Clarion-hotelli, Helsinki

Clarion-hotelli, Helsinki

Uudisrakennus | Helsinki | 120,00 milj €

Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa hotellit/motellit, paikkakunnalla H...

Länsiterminaali

Länsiterminaali

Uudisrakennus | Helsinki | 45,00 milj €

Länsiterminaali on Helsingissä vasta toinen varta vasten laivaterminaaliksi s...

Mehtimäen pesäpallostadionin katsomo

Mehtimäen pesäpallostadionin katsomo

Uudisrakennus | Joensuu | Ei tiedossa

Joensuun Mehtimäelle valmistui 2500 istumapaikan pesäpallostadion keväällä 20...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje