Idea Sibelius-Akatemian, Radion Sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteisistä tiloista tuli esiin 1990-luvun alussa. Virallisena alkusysäyksenä moni pitää opetusministeriön asettamaa työryhmää, joka laati ehdotuksen Töölönlahden alueelle sijoittuvien toimitilojen ja konserttisalin tilaohjelmaksi.
Musiikkitalotyöryhmän ehdotukseen sisältyi myös näkemys hallintomallista sekä rahoitus- ja omistusjärjestelyistä. Hanketta lähdettiin kehittämään Sibelius-Akatemian, Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin yhteistyönä. Myöhemmin Musiikkitalon omistuksessa päädyttiin kiinteistöyhtiömalliin: Senaatti-kiinteistöt omistaa talosta noin 48 %, ja Helsingin kaupunki sekä Yleisradio omistavat kumpikin noin 26 %.
Musiikkitalon johtaja, ja Musiikkitalon säätiön asiamies, Helena Hiilivirta kertoo, että talon toimintaidea on avoimuus.
- Samojen seinien sisällä kohtaavat yleisö, monien erilaisten musiikkityylien ammattilaiset, sekä opiskelijat ja harrastajat. Talo tulee olemaan elävä osa Helsingin kaupunkikeskustaa monipuolisuutensa ansiosta.
Kohde on esitelty Projektiuutiset 4/2011 lehdessä. Lue esittely täältä.
Nordic Green -kuparin pinnassa on valmiiksi vihreää patinaa, joka kehittyisi luonnollisesti ajan myötä ulkoilmassa.
Uudisrakennus | Helsinki | 18,00 MEUR
Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kerrostalot, Hanke koostuu 2 rakenn...
Tuote: Nordic Brown
Uudisrakennus | Pori | 17,50 milj €
Kun kuuntelee Porin uuden upean uimahallin eri toteuttajia, tulee eittämättä ...
Tuote: Nordic Green
Uudisrakennus | Seinäjoki | yli 10 milj.EUR
Seinäjoella Apila-kirjasto täydentää Alvar Aalto -keskusta Seinäjoen hallin...
Tuote: Nordic Brown
Uudisrakennus | Pori | 13,50 milj €
Uudisrakennuskohde rakennustyyppiluokassa kerrostalot, paikkakunnalla Pori. K...
Tuote: Nordic Green