Audico ja Finrail: Tekniikkaa maan uumenissa

Päivämäärä: 16.3.2020

Kuva: Finrail |Teksti: Tom Nyman

Liikenteenohjauskeskukseen ei pääse niin vain käymään, sillä ne ovat turvaluokitel­tuja alueita ja sijaitsevat keskeis­ten raideliikennealueiden solmu­kohdissa. Yksi Helsin­gin ohjauspalvelukeskuksista sijait­see Pasilan ratapihan uumenissa, eikä sieltä ole suoraa näköyhte­yttä itse junaradalle.

Kerrallaan Pasilan keskuksessa työskente­lee parisenkymmentä liikenteen­ohjaajaa kaarevien ohjauspöytien ääressä. Heidän työpisteellään on isoista näytöistä toteutettu laaja tilannekuvanäkymä sekä järjestel­mien hallintaa ja ohjausta varten näppäimistö ja hiiri. Puhelimilla ja muilla laitteilla saadaan tarvitta­essa yhteys juniin tai viranomaisiin.

Helsingin lisäksi suurimmat ohja­uskeskukset sijaitsevat Tampereella, Oulussa, Joensuussa ja Kouvolassa. Finrailin palveluksessa on nelisen­sataa kolmivuorotyötä tekevää lii­kenteenohjaajaa ympäri Suomea.

Laitteiden ja huollon elinkaaripalvelu

Audicon valvomojärjestelmien myyntipäällikkö Jukka Oksanen kertoo merkittävästä sopimuk­sesta, jonka yhtiö solmi Liikenne­viraston eli nykynimeltään Väylä­viraston (Väylä) kanssa reilu vuosi sitten. Väylän alainen TMFG (Trafic Management Finland Group) koostuu Finrailistä, tieliikennettä hoitavasta ITM Finlandista, meri­liikenteen VTS Finlandista ja len­nonvarmistuksesta huolehtivasta ANS Finlandista.

”Solmittu seitsenvuotinen pui­tesopimus on sidottu valvomo­jen salitekniikan av-järjestelmien ympärille. Kehitämme ja toimi­tamme asiakkaan tarvitsemaa tekniikkaa, joka liittyy valvomoi­den työpisteiden ja videoseinien hallintaan ja ohjaukseen. Koko­naisuuteen kuuluu myös huol­lon ja ylläpidon järjestäminen eli niin sanottu elinkaaripalvelu. Olemme paikalla ympäri Suomen hyvin nopealla vasteajalla vuoden jokaisena päivänä, jos apuamme tarvitaan”, Oksanen lupaa.

Ensimmäiset järjestelmät on toimitettu ja asennettu Finrailin ohjauskeskuksiin, loput ohjaus­keskukset seuraavat portaittain perässä. Liikenteenohjauskeskuksissa käytetään niin sanottuja KVM-järjestelmiä (keyboard, video and mouse). Se tarkoittaa sitä, että työntekijän pöydällä sijaitsevat näytöt, näppäimistö ja hiiri, mutta varsinaiset järjestelmää pyörittävät tietokoneet ovat jossain toisaalla. Silloin tarvitaan erityisiä ratkaisuja, jotta kuva ja ääni pelaavat ja koko järjestelmä toimii viiveettömästi ja saumattomasti.

Lue referenssitarina kokonaisuudessaan täältä.

Yhteydenotot: Jukka Oksanen, 020 747 9392, [email protected]

Referenssihankkeet Audico Systems Oy

Olympiastadionin uudistaminen Helsingissä

Olympiastadionin uudistaminen Helsingissä

Ulkp. korjaus | Helsinki | 262 milj. €

Vuonna 1938 rakennetun Olympiastadionin peruskorjaus ja uudistaminen. Kokon...

Lastensairaala

Lastensairaala

Uudisrakennus | Helsinki | 175,00 milj €

Uusi lastensairaala on valmistunut rakennuksena ja taloteknisesti. Ensimmäise...

Eduskunnan päärakennus

Eduskunnan päärakennus

Korjaus | Helsinki | 125,00 milj €

Eduskuntatalo Helsingin Arkadianmäellä vihittiin käyttöön maaliskuussa 1931, ...

Kauppakeskus Myllyn laajennus

Kauppakeskus Myllyn laajennus

Laajennus | Raisio | 50,00 milj €

Raisiolainen kauppakeskus Mylly on kasvanut yli kolmasosalla. Tilojen sisäilm...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje