Liittopalkkien kehitystyö on tärkeää

Päivämäärä: 18.10.2022

Anstar suunnittelee, valmistaa ja kehittää tuotteensa itse, oman katon alla. SMART STEEL -konseptimme mukaisesti pyrimme tekemään kaiken jatkuvasti paremmin, joka näkyy konkreettisesti esimerkiksi liittopalkkiemme kehityksessä. Kehitystyö ei lopu koskaan eikä ole ikinä valmis, mutta paremmaksi voi tulla joka päivä.

Kehitystä on tapahtunut palkkien rakenteiden, valikoimalaajennuksien ja liitosjärjestelmien osalta sekä talviolosuhteiden rakentamisessa. Tuoreimpia kehitysaskeleita on tapahtunut A-BEAM S®- ja W®-palkkien osalta ja miten ne kehittävät rakentamista entisestään.

Palkkien käyttöaluetta ja palkkivalikoimaa on laajennettu

A-BEAM S®- ja W®-palkkien vakiovalikoimaa on laajennettu yleisesti käytössä oleviin betoni- ja liittopilarimittoihin. Se mahdollistaa sopivan kokoisen palkin valinnan pilarin ja ontelolaattojen mittojen mukaan. Se yksinkertaistaa siten tasorakenteita ja mahdollistaa helposti sekarunkojen käytön. Palkkien korkeusmitat on suunniteltu eri pintamaterialain mukaan, jolloin voidaan saavuttaa vaaditut ympäristöluokan mukaiset suojabetonikerrokset sekä palotilanteen vaatimukset.

S-ja W-palkeille on tehty myös sovellus jatkuviin kuorilaattarakenteisiin, minkä ansiosta nykyään voidaan saavuttaa hyvin hoikkia laattarakenteita. Laatan jatkuvuudella voidaan toteuttaa myös vaativat lattian pintarakenteet. Tämän lisäksi palkeille on tulossa myös sovellus paikallavalulaattoja varten.

Palkkien rakenne on uudistettu – molempia palkkeja samassa rungossa

S- ja W-palkkien rakenne- ja mittajärjestelmä on uudistettu. Siten S- ja W-palkkeja voidaan nyt käyttää samassa rungossa palkin erilaisten ominaisuuksien mukaan. Rakentamisessa tämä näkyy joustavuutena ja uusina mahdollisuuksina.

Palkkien liittorakennetoiminta on uudistettu ja sen tehokkuutta on lisätty. Tämä mahdollistaa saman taivutuskestävyyden saavuttamisen kevyemmällä ja siten taloudellisella teräsprofiililla. Liittorakennetoiminnan optimointi suoritetaan tietokoneohjelmalla, joka mahdollista kevyimmän profiilin valinnan kuhunkin käyttökohtaan.

Talvirakentamisen ja lattian pintarakenteiden erityisvaatimukset

Varsinkin W-palkin rakennetta on kehitetty myös talvirakentamisen olosuhteisiin. Rakennetta on kehitetty niin, että teräksen käyttö voidaan optimoida ja laskennallisesti tarkistetaan, mihin terästä käytetään. Valmiiksi betonoitu W-palkki soveltuu hyvin talvirakentamiseen. Betonointi tapahtuu tehdasolosuhteissa, jolloin kosteus on helpommin hallittavissa.

S- ja W-palkkien liitosjärjestelmä tuo nopeutta ja vaihdettavuutta

Anstarin piilokonsolijärjestelmää ollaan uudistamassa. Palkkien liitosjärjestelmän yhteensovitus ei siten ole enää palkki- ja pilarimateriaalista riippuva vaan järjestelmän liitokset sopivat sekä betoni-, liitto- että teräspilarirakenteisiin. Tämä mahdollistaa runkomateriaalin paremman vaihdettavuuden myös nopealla aikataululla.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan täältä.

Haluaisitko kuulla lisää S- ja W-palkkiratkaisuistamme? Kerromme mielellämme lisää tuotteistamme, jotka ovat kehitetty ja valmistettu Suomessa ja  vastaamaan suomalaisia olosuhteita.

Toni Räty
Tuotantopäällikkö 
+358 41 730 6614
[email protected]

Artikkelin kirjoittajalla, Toni Rädyllä, on vuosikymmenien kokemus tuotannossa valmistettavista teräsrakenteista, erityisesti teräspalkeista. Tonin intohimona on palkin valmistusprosessien jatkuva parantaminen, jotta tuotanto tehostuisi ja asiakkaat saisivat entistä parempaa laatua, entistä nopeammassa aikataulussa.

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje