HANNOA — SIISTIMMÄN ASUMISEN PUOLESTA JO VUODESTA 1966

Päivämäärä: 12.1.2021

Suunnittelemme ja toteutamme toimivia ja tyylikkäitä ratkaisuja taloyhtiöiden jätehuoltoon.

Kun taloyhtiössä on fiksusti ajateltu ja tehty huoltoalue, siitä hyötyvät kaikki asukkaat. Roskikset ovat osa ihan jokaisen arkea. Siistillä, turvallisella ja helppokäyttöisellä jätepisteellä on positiivinen vaikutus asukasviihtyvyyteen ja kierrätyshalukkuuteen. Laadukkaan alihankkijaverkostomme ansiosta jätepisteuudistus saadaan näppärästi yhdistettyä myös kokonaisvaltaisiin pihauudistuksiin.

Jätelain uudistus astui voimaan 1.1.2021, ja esimerkiksi HSY:n alueella uudet jätemääräykset edellyttävät, että vähintään viiden huoneiston kiinteistöissä kerätään vähintään seitsemän jätelajiketta. Sekajätteen, paperin ja biojätteen lisäksi kerätään erikseen muovi-, lasi- ja kartonkipakkaukset sekä pienmetalli.

  • Jokaisen taloyhtiön jätehuolto on aina hieman erilainen. Hannoan ratkaisut ovat modulaarisia, eli jäteastiasuojia on tilan salliessa mahdollisuus lisätä myöhemmin
  • Parhaassa tapauksessa asukkaat maksavat tulevaisuudessa vähemmän jätehuollon kustannuksia, kun jätepisteuudistuksen yhteydessä optimoidaan todellinen tarve jätteenkeruulle kunkin taloyhtiön kohdalla
  • Ahtaisiin pihoihin ja lähelle palavia rakenteita sijoitettaviin jätepisteisiin Hannoalla on paloturvallisuusvaatimukset täyttävät tuotteet
  • Pihaidylliä kunnioittaen, meidän tarjoamat ratkaisut ovat ympäristöön mukautuvia ja mahdollisimman eleettömiä rakennelmia
  • Suunnittelijoille ja rakennuttajille tarjoamme valmiit piirustukset CAD-ympäristöön suunnitteluvaiheen helpottamista varten
  • Hannoan ratkaisuihin lukeutuvat jäteastiasuojat, jätekatokset (kolme eri kokoa, verhoilu valittavissa), pyörätelineet ja pyöräkatokset. Lisäksi Hannoalta  saa myös postilaatikoita.

Katso video tästä!

Referenssihankkeet Hannoa Oy

As Oy Säästöpurje

As Oy Säästöpurje

Helsinki

Teksti: Suomen suurimpiin taloyhtiöihin kuuluva Säästöpurje käsittää peräti...

Lemminkäisenkatu, Turku

Lemminkäisenkatu, Turku

7-osastoinen MONIKKO ja UPPO-jätesäiliö.

Jätepisteen uudistus Helsinki Meilahti

Jätepisteen uudistus Helsinki Meilahti

Helsinki

Jätepisteen uudistus. Tuote Monikko-jäteastiasuoja

Tampere SATO jätepisteen uudistus

Tampere SATO jätepisteen uudistus

Tampere

Jätepisteen uudistus. Lokerikko Solo RST

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje