Kauppakeskuksen ilmanvaihto päivitettiin 2020-luvulle EC FAN WALL RECHARGE -puhallinseinillä

Perinteinen kauppakeskus, jossa on päivittäistavaramyymälän lisäksi kauppakäytävällä pienempiä liikkeitä ja pikaruokayritys, oli kasvanut ja kehittynyt nykyiseen muotoonsa pala palalta. Porvoossa sijaitsevan liikkeen vanhin osa on 80-luvulta, ja rakennuksessa on useamman ikäisiä, eri aikoina tehtyjä, laajennuksia ja siipiä. Rakennuksen ilmanvaihtotekniikka oli aikansa elänyttä ja se kaipasi modernisointia.

Elinkaaripalveluiden projekti-insinööri Tuomas Ritari sanoo, että jos laitteista on vaihdettu suodattimet, mutta ei ole tehty muita toimenpiteitä, niin ilmanvaihtokoneen käyttöikä on periaatteessa noin 20 vuotta.

– Ilmanvaihtolaitteen ikääntyminen ei välttämättä tarkoita koko laitteiston uusimista ja suurta investointia. Näin oli myös Porvoon kohteessa, jossa päivitimme seitsemän konetta nykypäivään uusilla EC Fan Wall Recharge -puhallinseinillä. Näin asiakkaamme pääsi hyötymään kustannustehokkaasti innovatiivisesta ratkaisusta ja kaikkein viimeisimmästä teknologiasta.
 

Jälkiasennettava EC Fan Wall Recharge -puhallinseinä varmistaa järjestelmän toimintavarmuuden

Modernisoimalla ilmankäsittelykone useita puhaltimia sisältävällä EC Fan Wall Recharge by FläktGroup -puhallinseinällä ilmanvaihtojärjestelmän toimintavarmuus paranee ja turvataan ilmanvaihdon keskeytymätön toiminta.

Puhallinseinään sijoitettavien puhaltimien lukumäärä perustuu ilmanvaihtokoneen kokoon ja ilmavirtaan. Porvoossa asennettiin ilmanvaihtokoneisiin tulo- ja poistoilmaa varten 1-4 puhallinta ilmamäärästä ja paineesta riippuen. Mikäli useammalla puhaltimella varustetussa puhallinseinässä yksi puhallin vikaantuu, muiden puhaltimien ansiosta ilman virtaus ei lopu ja sisäilmaolosuhteet säilyvät toivotuissa arvoissa sekä asiakkaille, tiloissa työskenteleville että myytäville tuotteille.

Kauppakeskuksessa ei tarvinnut juurikaan kajota itse ilmanvaihtokoneisiin ja koneiden rungot säilyivät likimain muuttamattomina. Modernisoinnin jälkeen alkuperäiset ilmanvaihtokoneet ovat paremmin säädettäviä ja ne vastaavat nykypäivän energiatehokkuusvaatimuksia. Laitteisto sai lisää toimintavuosia ja lisäksi varaosien saatavuus on turvattu.

 

Puhallinseinä on täysin räätälöitävissä kohteeseen sopivaksi.

- Tuomas Ritari, FläktGroup Finland Oy

 

Elinkaaripalvelujen projekti-insinööri Tuomas Ritari listaa EC Fan Wall Recharge by FläktGroup -puhallinseinän edut seuraavasti:

  • Sopii mihin tahansa ilmankäsittelykoneeseen
  • Useampi puhallin varmistaa järjestelmän toimintavarmuuden
  • Huippuluokan puhallintekniikka ja toimintavarmuus
  • Tarkka säädettävyys, joka tuo mukanaan myös rakennuksen hiilijalanjälkeä pienentävää energiansäästöä
  • Asennus muutamassa päivässä

 

Projekti: Porvoossa sijaitsevan kauppakeskuksen eri aikoina rakennettujen osien ilmanvaihdon modernisointi
Fläktgroup Finland Oy:n laiteratkaisut: Seitsemän ilmankäsittelykoneen modernisointi EC Fan Wall Recharge -puhallinseinällä. Puhallinseinä sisältää useita puhaltimia ilmanvaihtokoneen koon ja ilmavirran mukaan räätälöitynä.


FläktGroupin ilmankäsittelyjärjestelmien elinkaaripalvelujen ansiosta asiakkaat pääsevät hyötymään uusimmasta innovatiivisesta teknologiasta, korkeasta laadusta ja erinomaisesta suorituskyvystä. Elinkaaripalveluihin kuuluvat käyttöönotto, huolto, varaosat, modernisointi, korjaukset sekä pilvipalvelu, ja FläktGroupin ammattitaitoiset asiantuntijat ovat apuna kaikissa vaiheissa.


Liitetyt tuotteet: EC Fan Wall Recharge

EC Fan Wall Recharge

EC Fan Wall Recharge by FläktGroup - Jälkiasennettava EC-puhallinseinä ilmankäsittelykoneisiin

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Lisää tuotteita FläktGroup Finland Oy

EC Fan Wall Recharge

EC Fan Wall Recharge

EC Fan Wall Recharge by FläktGroup - Jälkiasennettava EC-puhallinseinä ilmank...


Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä FläktGroup Finland Oy

Lapin keskussairaala

Lapin keskussairaala

Laajennus | Rovaniemi | n. 138 milj. €

Lapin keskussairaala on 15 kunnan muodostamaan Lapin hyvinvointialueeseen kuu...

Naantalin asuntomessut 2022

Naantalin asuntomessut 2022

Naantali

Asuntomessut järjestetään upealla Luonnonmaan saarella, joka on monille tut...

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas

Uudisrakennus | Äänekoski | 1200,00 milj €

Metsä Groupin Äänekoskelle rakentama biotuotetehdas on pohjoisen pallonpuolis...

Siltasairaala

Siltasairaala

Uudisrakennus | Helsinki | 295 milj. €

Vuonna 2018 käynnistynyt ja kesäkuun lopussa 2022 valmistunut Siltasairaala o...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje