Cramon logistiikkapalvelu tehostaa työmaiden toimintaa

Päivämäärä: 3.4.2020

Hyvin toimiva logistiikka on merkittävä tekijä rakennusprojektin onnistumisessa. Tutkimusten mukaan vain n. 30 % työmaalla tehtävästä työstä on varsinaista tuottavaa rakentamista. Cramon logistiikkapalvelun keskeinen tavoite on tehostaa työtä jakamalla se oikein.

Fira Oy:n vastaavalla työnjohtajalla, Matti Simulalla on kokemusta Cramon palvelujen käytöstä pidemmältä ajalta. Simulan nykyisellä työmaalla toimii useita Cramon työntekijöitä.

– Meillä on täällä yksi työnjohtaja ja viisi logistiikkatyöntekijää Cramolta. He hoitavat tavaran vastaanoton ja haalauksen asennuspaikalle, vuokrakaluston logistiikan ja siivoukset. Jos heitä ei olisi, rakentajat olisivat kiinni kaikenlaisissa sekalaisissa työtehtävissä.

Käyttämällä Cramon logistiikkapalvelua urakoitsijat voivat ulkoistaa myös palvelusuunnittelun, liikenteen ohjaamiseen ja materiaali- ja rekkavirran optimoinnin. Mitä suurempi työmaa, sitä suuremmat hyödyt ovat saatavissa käyttämällä ammattitaitoista logistiikkapalvelua.

– Tähän vaikuttaa monta eri asiaa. Esimerkiksi urakan loppuvaiheessa menee isommalla työmaalla todella paljon aikaa erilaisiin järjestelyihin. Joskus on tavaroita ja kuljetuksia tilattu kahteen kertaan.

– Näiden lisäksi asiantuntemus näkyy työtehossa, mikä säästää kokonaiskustannuksia. Samalla siisteys ja järjestys työmaalla paranevat ja työmaasta tulee turvallisempi. Sekä säästöt että työn tuottavuuden kasvu voivat olla isoja, toteaa Simula.

Yhteistyön sujuvuus on kiireisellä työmaalla tärkeä asia. Yhteistyöstä Cramon kanssa Simulalla on hyvää sanottavaa.

– Näihin työtehtäviin ei ole mitenkään helppoa saada hyviä työntekijöitä. Varsinkin hyvän työnjohdon merkitys on iso. Cramon kanssa toimiminen on sujunut erittäin hyvin, ja kaikki alussa olleet pienetkin vaikeudet on saatu hiottua pois. Arvostan avointa yhteistyötä ja ammattitaitoa.


 

Logistiikan työnjohtaja Petter Breilinin työpiste sijaitsee asiakkaan työmaalla. Peter kertoo, millä eri tavoilla Cramon logistiikkapalvelut konkreettisesti auttaa asiakasta työmaalla. Kuuntele täältä!

Tutustu tarkemmin Cramon logistiikkapalvelujen sisältöön

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje