Turvallisuutta Kampin keskukseen

Päivämäärä: 2.10.2020

Vaikka lumi ja jää saattavat juuri nyt tuntua kaukaiselta ajatukselta, paras aika huolehtia sulanapidosta on lämpiminä vuodenaikoina. Silloin asentaminen on helpompaa ja nopeampaa, mikä säästää kustannuksia. Ensimmäisten tuiskujen saapuessa sulanapitojärjestelmän hankkinut kiittää.

Kampin kauppakeskus ja sen yhteydessä oleva joukkoliikenneterminaali on Pohjoismaiden vilkkaimpia terminaalialueita: alueen läpi kulkee päivittäin noin 200 000 ihmistä. Koska alueella liikkuu päivittäin erittäin paljon ihmisiä, liukastumiset tulee pyrkiä minimoimaan. Sulanapidolla ja sen onnistuneella suunnittelulla ja toteutuksella onkin erityisen tärkeä rooli vilkkaassa ja suuressa Kampin keskuksessa. Kulkuväylät, rampit, portaikot ja tasanteet vaativat oikeanlaiset sulanapitokaapelit ja näiden ohjausjärjestelmät pitämään alueet sulana sekä kuivana talviaikana.

Pistesarjat vastasi alueen sulanapitojärjestelmän saneerauksen yhteydessä asennettujen tuotteiden toimituksesta. Sulanapitotuotteista portaisiin asennettiin Sileduo -lämpökaapelit ja tasanteisiin Sileka1 -lämpömatot. 

Kun sulanapitojärjestelmää suunnitellaan, valitaan kuhunkin kohteeseen parhaiten soveltuva kokonaisuus. Sopiva ohjaus on olennainen osa sulanapitojärjestelmää, sillä oikea ohjaus pidentää koko järjestelmän käyttöikää ja voi vaikuttaa merkittävästi energiakulutukseen. 

Sulapitojärjestelmän toimintaa ohjaavat erityyppiset anturit. Yksinkertaisimmillaan mitataan vain ulkolämpötilaa. Mikäli järjestelmästä halutaan mahdollisimman tarkasti toimiva ja taloudellinen, paras vaihtoehto on useammalla anturilla varustettu ohjauskeskus, joka mittaa lämpötilan lisäksi myös lunta, jäätä ja kosteutta. Ohjauskeskus tunnistaa vallitsevat olosuhteet ja säätää lämmityselementit päälle vain tarvittaessa. Älykäs IceControl sulanapitokeskus voidaan kytkeä kiinteistön omiin valvomo- ja hallintajärjestelmiin. Lue lisää älykkäästä IceControl-sulanapitokeskuksesta alla.

IceControl-sulanapitokeskus

IceControl on markkinoiden toimintavarmin ja älykkäin sulanapito-järjestelmä ja se on kehitetty kylmillä alueilla toimivien kiinteistöjen, parkkihallien sekä terminaalien käyttöön. IceControl-järjestelmä perustuu älykkääseen ohjauskeskukseen, pilvipalveluun, antureihin ja lämmityselementteihin. Ohjauskeskus toimii erinomaisesti myös ilman verkkoyhteyttä perinteisenä ohjauskeskuksena sulanapitojärjestelmälle.

Järjestelmä tunnistaa jäätävät olosuhteet, jolloin lämmityselementit otetaan käyttöön optimoidusti energiaa säästäen. Halutessa järjestelmä lähettää hälytyksiä tai varoituksia huoltoyhtiöille riippuen vallitsevasta tilanteesta ja laitteen käyttötarkoituksesta. Pilvipalvelu kerää ja tallettaa olosuhde-, kulutus- ja käyttödataa, jota on mahdollista siirtää mihin tahansa päätelaitteeseen tai kiinteistön omaan HVAC-järjestelmään väylän kautta.

IceControl on yhteensopiva alan useimpien antureiden kanssa, ja se on kytkettävissä väylän (Ethernet, BACnet, Modbus, ym.) kautta kiinteistön omiin valvomo- ja hallintajärjestelmiin. Käyttäjällä on mahdollisuus hallinnoida järjestelmää myös etänä. Käsikäyttö (on/off), raportointi ja järjestelmän asetusten muuttaminen päätelaitteelta on tehty helpoksi. 

TURVALLISUUS IceControl-järjestelmän päätavoite on ihmisten turvallisuus, joka luodaan kulkuväylien, lastauspaikkojen, ajoramppien ja sadevesijärjestelmien lämmityksellä. Mikäli järjestelmässä ilmenisi sähkövika tai lämmityselementin rikkoutumista, niistä tulee välittömästi ilmoitus kiinteistön vastuuhenkilöille.

KUSTANNUSSÄÄSTÖ Tarkat anturimme kertovat järjestelmälle, milloin tietyllä alueella alkaa muodostua jäätä, jolloin tehokkaat lämmityselementit ovat jo toiminnassa estäen jään muodostumisen. Mikäli jäätä muodostuu vain kiinteistön tietylle alueelle, järjestelmä pystyy optimoimaan tehot juuri sinne, missä niitä tarvitaan.

TEHOKKUUS Nykyiset ja tulevat vaatimukset edellyttävät, että kiinteistöjen sulanapitojärjestelmä täyttää määrätyt standardit ja tarpeet. IceControl-järjestelmällä voit olla varma, että asiat toimivat kuten on sovittu. Järjestelmän avulla tärkeät laitteet ja kiinteistön kulkualueet ovat turvallisesti käytettävissä tarpeen mukaan. Automaattinen järjestelmä vapauttaa huoltoyhtiöiden resursseja jäänpoistosta tai liukkauden estotyöstä.

Referenssihankkeet Pistesarjat Oy

Väre - Aalto-yliopiston uusi rakennus

Väre - Aalto-yliopiston uusi rakennus

Uudisrakennus | Espoo | 110,00 milj €

Espoon Otaniemen uuden korttelikokonaisuuden ensimmäinen vaihe on valmis: Aal...

Finavian pysäköintilaitos P5

Finavian pysäköintilaitos P5

Laajennus | Vantaa | Ei tiedossa

Helsinki-Vantaan lentoasemalle on valmistunut Finavian 900 miljoonan euron ke...

Technopolis Aviapolis

Technopolis Aviapolis

Uudisrakennus | Vantaa | Ei tiedossa

Älykkäiden yrityskeskittymien kehittämiseen ja modernien muuntojoustavien toi...

Työ- ja elinkeinoministeriö restaurointi ja peruskorjaus

Työ- ja elinkeinoministeriö restaurointi ja peruskorjaus

Korjaus | Helsinki | 17,00 milj €

Työ- ja elinkeinoministeriön käytössä oleva yli 200-vuotias kiinteistö on kor...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje