Ruusupuisto Jyväskylässä

Jyväskylän yliopiston käyttöön tulleessa Ruusupuisto-uudisrakennuksessa on julkista, puolijulkista ja yksityistä tilaa. Keskellä rakennusta korostuu yhteisöllisyys. Sivustoilla olevat noppamaiset osat on suunniteltu rauhallisiksi työtiloiksi.

Teksti: Tommi Salo Kuvat: Martti Kapanen

Teksti: Projektiuutiset 4/2015


MUUNTOJOUSTAVUUS SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTANA

Yliopistorakennus koostuu neljästä noppamaisesta työtilasta, jotka nivoutuvat yhteen yhteisen keskusaulansa kautta. Nyt rakennuksen osat ovat siis pääasiassa yliopistokäytössä, mutta periaatteessa sen osat ovat vuokrattavissa myös yksittäisinä kokonaisuuksina. Ruusupuiston sisätilojen tilatarpeet voivatkin muuttua joko vuosien saatossa tai lukukausien välilläkin, sillä tiloissa saattaa jossakin vaiheessa olla huomattavasti nykyistä useampia toimijoita.

Ruusupuiston rakenneratkaisuilta edellytettiinkin korkealuokkaista muuntojoustavuutta, minkä johdosta Muotolevy Tilaratkaisujen Skandia -järjestelmäseinät ja ML-umpiseinäjärjestelmä olivat luonteva valinta rakennuksen työtilojen sekä seminaarisalien toteuttamiseen. Moduulimitoitetut järjestelmäseinät ovat tarpeen mukaan joko helposti poistettavissa, siirrettävissä paikasta toiseen tai täydennettävissä uusilla seinäosilla.

SARC Arkkitehtitoimiston projektiarkkitehti Max Hartman kertoo Skandia -järjestelmäseinien soveltuvan Ruusupuistoon mainiosti ominaisuuksiensa lisäksi myös ulkonäöltään – yhteneväiset materiaalit tuovat tiloihin jatkuvuutta ja suuret lasielementit yhteneväisyyttä ja vuorovaikutteisuutta.

RPT SMART tehostaa ja nopeuttaa jokapäiväistä työntekoasi. RPT SMARTin kautta saat tiedon kaikista Suomen rakennushankkeista ja työmaista.
RPT SMART

Hankkeessa mukana olevat yritykset

Arkkitehti
Arkk.tsto Sarc Oy
Automaatiosuunnittelija
AFRY Finland Oy
Automaatiourakoitsija
Are Oy
I-suunnittelija
AFRY Finland Oy
I-urakoitsija
Are Oy
LV-suunnittelija
AFRY Finland Oy
LV-urakoitsija
Are Oy
Rakennesuunnittelija
Sweco Finland Oy
Rakennusurakoitsija
NCC Suomi Oy
Rakennuttajakonsultti
PTS-Kiinteistötekniikka Oy
Rakennuttaja
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Sähkösuunnittelija
Sweco Finland Oy
Sähköurakoitsija
Are Oy

Referenssihankkeet Lisää referenssejä yritykseltä Muotolevy Oy

PuuMera Kivistö

PuuMera Kivistö

Uudisrakennus | Vantaa | Ei tiedossa

Vantaan asuntomessuille Euroopan suurin puukerrostaloSuomalainen puurakentami...

Kaarisairaala

Kaarisairaala

Laajennus | Kuopio | 71,00 milj €

Kuopion yliopistollinen sairaala kasvoi neljänneksellä Maassamme on käynnis...

Brondankulma

Brondankulma

Korjaus | Helsinki | Ei tiedossa

Eteläesplanadin ja Korkeavuorenkadun kulmaan vuonna 1975 valmistunut liike- j...

As Oy Helsingin Linnunrata

As Oy Helsingin Linnunrata

Uudisrakennus | Helsinki | Ei tiedossa

Helsingissä sijaitsevalle Eläinlääkärinkadulle on vastikään valmistunut uusi ...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje