Modeo kalusti Baswaren modernit monitoimitilat

Päivämäärä: 10.12.2019

Modeo kalusti hankinnan ja taloushallinnon ohjelmistoja tuottavan Baswaren uudistetut toimitilat Espoon Leppävaarassa. Baswaren uudet 3200 m2 monitoimitilat tarjoavat modernin ja inspiroivan työympäristön 250 työntekijälle. Tilojen uudistus toteutettiin kolmessa eri vaiheessa kuluneen vuoden aikana.

Taide, värit ja tarkkaan harkitut yksityiskohdat näkyvät vahvasti tilojen sisustuksessa. Baswaren oma pääbrändiväri on turkoosi, joka toistuu kalusteissa sekä tilojen muussa värimaailmassa. Sisustukseen liitettiin myös reilusti muita Baswaren bränditehostevärejä. Toimiston jokaiselle kerrokselle valikoitui oma värinsä kerroksen toimintojen mukaan. Sininen kerros rauhoittaa ja auttaa keskittymään tarkkuutta vaativaan työhön. Keltainen kerros innostaa, piristää ja rohkaisee keksimään uutta. Punainen kerros piristää ja tukee luovuutta uutta suunniteltaessa. Taidetta tuotiin tiloihin laittamalla laajasti esille nuorten taidekilpailusta Art of Baswaresta yrityksen taidekokoelmaan päätyneitä tauluja, veistoksia ja muita taideteoksia.

Modeo toimitti tiloihin kalusteet sisustusarkkitehdin suunnitelman mukaisesti. Työtiloihin toimitettiin Empire Basic -sähköpöydät, MODEO Flexi 2 Vave -työtuolit, MODEO Flexi Lounge nojatuolit, Luoto-seinäakustiikkalevyjä, MODEO VR neuvottelupöytiä sekä Mee Table sarjan baari- ja neuvottelupöytiä, kaappeja sekä säilytyslokeroita. Monitoimitiloista löytyy monipuolisesti erilaisia neuvottelutuoleja ja neuvottelupöytiä, sohvia, nojatuoleja ja raheja sekä vetäytymistiloja.

Laadukkaat ja tyylikkäät toimistokalusteet toimivat osana monimuotoista ja modernia toimistotilaa, muodostamalla erilaisia kokonaisuuksia kokouksille, tapaamisille, sekä ryhmätyöskentelyyn ja hiljaiseen työhön. Korostetun värikkyyden vastapainoksi tilojen työ- ja sähköpöydät ovat neutraalin valkoisia ja työtuolit mustavalkoisia. Tarkkasilmäinen voi löytää kalusteista viittauksia Basware-brändiin; kalusteiden ja akustiikkasermien muotokielestä löytyy sama pyöreä muoto kuin Baswaren logosta ja akustiikkasermit ja -levyt leikattiin ja värjättiin brändin väreihin sopivaksi.

Tutustu referenssiin https://www.modeo.fi/referenssit/basware/

Referenssihankkeet Modeo Oy

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Oodi - Helsingin keskustakirjasto

Uudisrakennus | Helsinki | 98,00 milj €

Monimuotoinen ja wau-efektejä sisältävä keskustakirjasto Oodi on arkkitehtoni...

Tullin toimitilat Pasilaan

Tullin toimitilat Pasilaan

Helsinki

Kun Tulli muutti Helsingin Pasilaan uusiin tiloihin, haluttiin työntekijät tu...

Lääkeyhtiö Merckin toimitilat

Lääkeyhtiö Merckin toimitilat

Espoo

Lääkeyhtiö Merck aloitti tilasuunnittelun puhtaalta pöydältä siirtyessään uut...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje