Lattioita, jotka muokkautuvat elämän mukaan

Päivämäärä: 22.3.2021

60-vuotias pinnoitealan yritys teki täydellisen muodonmuutoksen.

1963 perustettu Nanten Oy on uudistanut viestintästrategiansa sekä ilmeensä. Keväällä 2020 koronavirusepidemian alkaessa alkoi myös Tuusulan teollisuusalueella lattiapinnoitteita valmistava Nanten miettimään, kuinka pysyä mukana muutoksessa.

”Koronan pakotettua ihmiset sulkeutumaan koteihinsa sai meidät tajuamaan, että jos haluamme pysyä mukana muutoksessa, on meidänkin muututtava.” kertoo yrityksen omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Mona Grannenfelt.

Uusi ilme on moderni, mutta myös leikkisä. Kuvissa ja videoissa vilahtelee jalkoja, sillä huomio on haluttu pitää lattiassa. Värimaailma on hillitty, mutta se ei tarkoita, että lattioiden tulisi olla hillittyjä.

”Ei missään nimessä! Pintoja voidaan elävöittää erilaisilla hiutaleilla tai kuvioinneilla, ja värivaihtoehtoja löytyy kymmeniä, jos ei satoja.”

Lattioita, jotka muokkautuvat elämän mukaan


Ydinviesti vie puhumaan pinnoitteiden sijaan lattioista. Se korostaa erilaisten käyttökohteiden laajaa skaalaa, johon Nantenin ratkaisut sopivat. Lisäksi se viestii lattioiden pitkäikäisyydestä ja ekologisuudesta.

Uutta ilmettä suunniteltaessa huomioitiin Nantenin nykyinen ilme. Logon graafinen elementti, sininen väri ja vaalea yleisilme olivat uuden ilmeen suunnittelun perusta.

”Ilmettä on uudistettu reippaalla kädellä vastaamaan uuden kohderyhmän odotuksia.”

Uuden logon ja sloganin lisäksi uudistuksen ytimessä oli kuvamaailman rikastuttaminen. Sillä tuodaan lattiat keskiöön ja viedään Nantenia askeleen visuaalisempaan suuntaan.

”Yhä useamman tulisi tietää, että Nanten tekee turvallisia, kestäviä ja ekologisia lattioita. Lattiapinnoitteet tulisi yhdistää uudenlaisiin toimiviin ja turvallisiin tiloihin, sillä hyvä lattia on oikein valittuna, asennettuna ja ylläpidettynä ikuinen.”, tiivistää Mona.

Ota yhteyttä tästä.

 

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje