Kiillon uusilta nettisivuilta apu löytyy helposti

Päivämäärä: 12.12.2016

Kiillon sivustouudistuksen tavoitteena on ollut tehdä sivustosta helppokäyttöisempi ja sisällöltään asiakkaille entistä hyödyllisempi. Suunnittelun pohjaksi saatiin arvokasta tietoa asiakkaiden toiveista ja tarpeista haastatteluiden ja kyselytutkimuksen kautta.


Tuotelähtöisyydestä ratkaisulähtöisyyteen

Kiillon uudella sivustolla tuotteita voi hakea perinteisen hakutoiminnon lisäksi myös ratkaisun ja käyttökohteen mukaan.

Tarinoita yhteisistä onnistumisista

Sivustolla aiempaa suuremmassa roolissa ovat ihmiset: sekä Kiillon asiakkaat että omat asiantuntijat. Pintaa syvemmälle -osiossa esitellään mielenkiintoisia käytännön esimerkkejä toteutuneista asiakasratkaisuista. Jokaisen onnistumisen ja ratkaisun takana on yhteistyötä ja osaamista, joista tarinat kertovat.

Sivustolla on myös märkätilalaskuri sekä Työohjeet-osio, josta löydät kätevästi kaiken suunnitteluun tarvittavan aineiston.

Tervetuloa tutustumaan www.kiilto.com!

Referenssihankkeet Kiilto Oy

REDIn kauppakeskus

REDIn kauppakeskus

Uudisrakennus | Helsinki | 390,00 milj €

Helsingin elämyksellisin kauppakeskus REDI avataan syksyllä 2018. REDI mulli...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje