BEGA – valaistusta vuosikymmenten kokemuksella

Päivämäärä: 23.5.2017

Saksalainen BEGA on kehittänyt ja valmistanut korkealuokkaisia valaisimia jo yli kuusi vuosikymmentä kaikille arkkitehtuurin aloille, sekä ulko- että sisäkäyttöön. Suomessakin BEGA-valaisimia on myyty kymmenien vuosien ajan. BEGA-ulkovalaisimia näkyykin katukuvassamme lähes kaikkialla missä liikumme.

Tavoitteena on aina ollut korkealaatuisen valon tuottaminen sekä kestävät valaisimet, jotka istuvat saumattomasti rakennusten arkkitehtuuriin. Ajan myötä näistä ideoista ja malleista on kehittynyt tavaramerkkejä ja käsitteitä, jotka osaltaan ovat valaisinteollisuuden esikuvia.

Esimerkiksi tavaramerkki Lichtbaustein®, eli valotiili, esiteltiin jo yli 50 vuotta sitten. Maahan upotettavia valaisimia BEGA on kehittänyt määrätietoisesti yli 40 vuoden ajan. BEGA on itse määritellyt monet laadunarviointiperusteet tätä tuoteryhmää varten.

BEGA-laatu

BEGA-valaisimet ovat tunnettuja erinomaisesta teknisestä ja valoteknisestä laadustaan. Ulkovalaisimia koskevat tiukat vaatimukset, sillä ne joutuvat alttiiksi lialle, sään rasituksille ja äärimmäisille lämpövaihteluille. BEGA-valaisimien valmistuksessa otetaan kaikki nämä vaatimukset huomioon. Jatkuva tuotekehitys yhdessä laadukkaan valmistusprosessin kanssa takaavat onnistuneen lopputuloksen. BEGA-laatu on käsite, joka on syntynyt tietämyksen ja oppimisen myötä.

Valojen ohjaus

LEDien yleistyminen myös ulkovalaistuksessa on avannut uusia mahdollisuuksia valojen ohjaamiselle. Aiemmin ulkovalaisimien ohjaaminen oli vaikeaa, johtuen niissä yleisesti käytetyistä purkauslampuista. Tällöin energiansäästön tavoittelu ulkokohteissa oli hankalaa. LEDien myötä valaistusta on helppo säätää tarpeen mukaan sekä ohjata päälle-pois esim. liiketunnistusohjauksella. Lisääntyvä ohjaus yhdessä LED-tekniikan kanssa tarjoaa maksimaalisen potentiaalin energiansäästölle.

BEGA-valaisinvalikoima

BEGAn valaisinvalikoimasta löytyy satoja eri malleja niin ulko- kuin sisäkäyttöön. Kaikkia eri valaisinmalleja löytyy BEGAn varastosta, minkä vuoksi myös valaisimien toimitusajat ovat lyhyitä.

BEGA-valaisinvalikoima on kasvanut vuosien myötä. Nykyään lähes kaikki BEGAn valaisimista on LED-valaisimia. BEGA panostaakin paljon LED-teknologiansa kehittämiseen ja soveltamiseen, sekä valmistaa itse omat LED-moduulinsa. Tämän vuoksi LED-moduulit ovat pitkäikäisiä ja taattua BEGA-laatua. LED-valaisimiensa varaosien saatavuuden BEGA takaa 20 vuodeksi hankintahetkestä eteenpäin laskettuna. Täten asiakas voi olla varma, että saa valaisimiinsa vastaavan led-moduulin vielä vuosia valaisimien hankinnan jälkeen.

Tietoa päämiehestä ja tuotteista

BEGA-tuotemerkin lisäksi Gantenbrink-konserni myy valaisimia tuotemerkeillä Collection GLASHÜTTE LIMBURG ja Collection BOOM.

Collection GLASHÜTTE LIMBURG on suunnitellut ja valmistanut korkealuokkaisia sisustusvalaisimia yli neljä vuosikymmentä niin julkisiin kuin yksityisiin kohteisiin. Tänä aikana ne ovat saaneet valtavasti kansainvälistä huomiota sekä useita muotoilualan palkintoja. Valaisimien lähtökohtana on heidän itse valmistama huippulaatuinen lasi, valaisimien pitkäikäisyys sekä kaunis ja ajaton muotoilu. Mallisto sisältää yli 2000 valaisinta, sisältäen suuren määrän LED-valonlähteillä toimivia tuotteita.

Collection BOOM on erikoistunut ulkovalaistukseen. Seinä-, pilari-, katto-, pollari- ja pylväsvalaisimet muodostavat tuotevalikoiman kiinteistöihin ja puutarhoihin. Valaisimien valikoima käsittää myös suuremmat mallit julkiseen rakentamiseen kaduille, puistoteille ja aukioille. Valaisimet on valmistettu aidosta kuparista, valupronssista ja valumessingistä, sekä alumiinivalusta. Valaisimien lasikupujen valmistamisesta vastaavat perinteisten käsityötaitojen osaavat ammattilaiset. Perinteiset kuparivalaisimet ovat pintakäsittelemättömiä, joten niiden pinta patinoituu kauniisti ajan saatossa. Laadukkaat, romanttiset valaisimet ovat ilo silmälle ja sydämelle. Niillä on paikkansa myös modernissa arkkitehtuurissa. Monet valaisimet on muotoiltu Euroopan eri kulttuureiden ja menneiden aikojen klassikoiden mukaisesti, kuitenkaan korkeimmista teknisistä laatuvaatimuksista tinkimättä koskien rakennetta, materiaaleja ja valaistustekniikkaa. BOOM-valaisimet täydentävät BEGA-ulkovalaisimien valikoimaa persoonallisella muotoilullaan ja perinteisemmällä tyylillään.

Palvellakseen asiakkaita paremmin ja yhdenmukaisemmalla ilmeellä, BEGA on päättänyt yhdistää GLASHÜTTE LIMBURG ja BOOM tuotteet BEGA-tuotemerkin alle 1.4.2017 lähtien.

Lisätietoja:
Marko Ruishalme, Tuotepäällikkö
Puh. 0207 638 223
[email protected]
www.hedtec.fi

Referenssihankkeet Hedengren Oy Ab

Helsingin kaupunginteatterin peruskorjaus

Helsingin kaupunginteatterin peruskorjaus

Korjaus | Helsinki | 67,00 milj €

1960-luvun lopussa valmistunut Helsingin kaupunginteatteri on läpikäynyt 67 m...

Granlundin pääkonttorin pihavalaistus

Granlundin pääkonttorin pihavalaistus

Helsinki

Suunnittelutoimisto Granlundin Malmin pääkonttorin sisäpihalla on nyt pelkist...

Tilaa Rakennusfaktan uutiskirje – saat tuoteuutiset viikoittain sähköpostiisi

Sulje